perjantai 1. syyskuuta 2017

PE 01.09.2017

Uinti ja kuntosalikortti. Muistakaa kuntoilla monipuolisesti.

Kummeli Matti näsä kuntosalilla

Kirpputori Etapin esittely

Kalajoki-näyttely Etappi-Kirppiksellä

Kalajoki-näyttelyn synty

Kalajoki-näyttelyn valokuvanäyttely

Kalajoki-näyttely Tapion Tuvalla

Päivän sää Kalajoella

Tänään Kalajoella on pilvistä ja sadeta. Lämpötila on + 13 C ja + 9 C välillä. Tuulen suunta luoteen ja pohjoisen väliltä. Tuulen voimakkuus on 6 metriä sekunnissa. Ilman suhteellinen kosteus on 86 %. Aurinko nousee 06.04 ja laskee 20.42. Päivän pituus Kalajoella on tänään 14 tuntia 38 minuuttia.
Tänään nimipäiviä viettää Pirkka.

Huomisen ennuste

10 vuorokauden sääennuste Kalajoelle näyttää tällaiselta

Päiväni

Heräsin neljän aikaan. Valmstin itselleni aamupalan. Kaurapuuroa ja kananmuna. Juomaksi tehosekoittimella tehtyä juomaa, jossa oli punaviinimarjoja, mustikoita, puolukoita, hunajaa, kuusenkerkkäsiirappia, porkkanaa ja vettä. Ketin valmiiksi jo inkivääriteen, jonka juon myöhemmin.
Mittasin verenpaineeni ja punnitsin itseni. Aloin kirjoittamaan blogiani. Katson sähköpostit ja facebookin. Sääennusteen mukaan tänään on sadepäivä.
Menin uudestaan nukkumaan. Heräsin noin kello 9.00. Join aamukahvit ja lähdin toimistolleni Kalajoki-näyttelyyn.

Saan paljon tiedusteluja syöpään sairastuneilta ja heidän omaisiltaan. Olen itsen sairastanut syöpäsairauden ja nyt tilanne on se, että olen voittanut syövän. Ymmärrän hyvin syöpään sairastuneiden ja heidän omaistensa huolen, koska sairaus on vakava ja tietoa ei ole tarpeeksi. Lääkärit selittävät asioita ”latinankielisesti”. Epävarmuus ja pelko on suuri. Olen pitänyt blogia syöpäsairausdestani ja sen voittamisesta. Toivon, että siitä on apua monelle syöpäsairaalle ja heidän omiaiselleen.Olen sitä mieltä, että ihminen on sitä mitä hän syö ja miten hän elää.Korostan kuitenkin sitä, että Suomessa syövän hoito on erittäin korkealla tasolla. Mielestäni kuitenkin syöpäpotilaita käsitellään kokonaisuutena eli kuin on hoidettu kymmeniä tuhansia tapauksia niin tämä syöpätapaus on vain yksi niistä. Syöpäänsaitastunut henkilö on yksilö. Siksi syöpäpotilaita on käsiteltävä yksilöinä, koska jokaisen syöpä on yksilöllinen. Mielestän Helsingin Dogrates syöpäsairaalassa on paras asiantuntemus syövän hoidossa ja palvelu siellä on erittäin hyvää. Valitettavasti siitä pitää maksaa myös vähän enemmän. Syöpäpotilaalle tärkeää on tieto siitä, mikä onn todellinen tilanne ja mikä on todellisen huippuammattilaisen näkemys asioista. Suomessa lääkärit eivät usko ruokavalion merkitykseen, ei edes Docratesin lääkärit. OYKS:ssa on hyvä syöpähoito, myös Oulaskankaan sairaalassa on ammttitaitoinen syöpälääkäri, mutta siitä huolimatta asiakas jää epätietoisuuden valtaan, koska näissä paikoissa lääkäreillä on kiire eikä ole aikaan paneutua potilaaseen yksilönä. Jokainen yksilö on ainutlaatuinen ja jokainen syöpä on yksilön oma syöpä. Kalajoen terveyskeskuksessa on oma syöpähoitaja, joka voi auttaa asioissa. Olen tyytyväinen hänen toimintaansa.

Syövän hoitosuunnitelma

Tietoa syövästä – oma analyysini

Syövän torjunta

Syöpäsairaan ruoka ja liikunta

Ei etäispesäkkeinä – ei metastaaseina eli MO

Ei löydöstä – ei levinneisyyttä

Tämä oli ruokavalioni, kun voitin syöpäni

Syövän hoitosuunnitelman laatiminen on nyt ajankohtainen


Haavoittunut enkeli

Laitoin sähköpostia valtakunnansyyttäjävirastolle, keskusrikospoliisille ja paikalliselle poliisille jotta saadaan rikostutkinnat mahdollisimman nopeasti uudelleen käyntiin.
Kävin tänään uimassa 1000 m SaniFanissa. Ostin kuukauden kuntosalikortin GoFit-kuntosaliin.

Mietelauseet

Minusta sydämellinen nauru on eräs maailman kauneimmista äänistä.
Iloisuuden edellytys ei ole onni, vaan rohkeus.
Hyvä teko on sellainen, joka loihtii ilon hymyilyn toisen kasvoille.
Optimisti on kevät ihmisenhahmossa.
Onni ei ole onnessa, vaan siinä hetkessä, kun sen saavuttaa.
Parempi nauraa elämälle kuin voivotella.

Blogini

JHT Suomen Cupissa

PR-talojen konkurssivyyhti todistusaineistoineen

PR-talojen konkurssivyyhti todistusaineistoineen 2

PR-talojen konnkurssivyyhti todistusaineistoineen 3

Mielenkiintoiset blogit

Svinhufvudin ja Leninin kohtaaminen 31.12.1917 – neljä versiota

Härkäpäinen Sauli Niinistö


Alueelliset uutiset

Kalajoen seurakunta ottaa lainaa kirkon korjaukseen

Satamaväylän ruoppauksesta miljoonien lasku Kokkolan kaupungille

Kotimaan uutiset

Hallitus kiristää ulkomaalaislainsäädäntöä, vaikka jo tehtyjen muutosten vaikutuksia ei ole arvioitu

Juha Sipilä: Yritystuet laitetaan uusiksi – hallituksen 3 suurtavoitetta lähellä toteutumista

Ulkomaan uutiset

Nigeriassa 100 000 ihmistä on joutunut jättämään kotinsa

AFP: Yhdysvallat tilaa jo suunnitelmia Meksikon rajamuurista

Texasissa tulvan saartamalta kemiantehtaalta odotetaan uusia räjähdyksiä

Tulipalot ja likainen vesi vaarana Texsasin tulvien jälkeen

Kertshinsalmen jättisilta kietoo Krimin yhä tiukemmin Putinin pikkurillin ympäri – suomalaisille tuttu mies johtaa urakkaa

Irma luokitellaan nyt kolmoskategorian hurrikaaniksi – kerää voimia nopeasti itäisellä Atlantilla

USA määräsi Venäjän San Franciscon -konsulaatin suljettavaksi – Lavrov: Venäjä ilmoittaa mahdollisesta vastareaktiosta

Nämä tuhotulvat ovat jääneet Harvey-myrskyn varjoon

Talousuutiset

VR:ltä jättitilaus Suomeen – 50 miljoonalla Intercity-vaunuja

Hallitus: Maa­ta­lous­tu­kiin kohdistuvia leikkauksia pienennetään

Alkoholivero kiristyy – silti kulutus kasvaa, jos A-olut tulee ruokakauppaan

Suomen bruttokansantuote jatkaa pirteää kasvua

Urheilu-uutiset

JHT kausi 2017-18 - haastattelussa Joni Petrell

Uskomaton voitto! Susijengi kaatoi Ranskan jatkoajalla

Näin Jammu Wilson kaatoi Ranskan – Katso Susijengin upean voiton ratkaisuhetket

Parjatulta Erkka Westerlundin KHL-joukkueelta uskomaton show! Takoi hurjat ennätyslukemat älyttömällä murskavoitollaan

Hallitseva olympiahopeamitalisti pihalle - Suomen lohkon ykkönen Serbia EM-välieriin

Sotkamo tasoitti Superpesiksen välierät tuomarivirheen jälkeen: "Meille aina parempi, jos tunteet nousevat pintaan"

Timanttiliigan finaalissa huima kuulakisa – yllätysnimi vei komean rahapotin lopun ällistyttävällä työnnöllään

Suomen judolupaus Emilia Kanerva piinasi MM-tatamilla pronssinaista

Loppukevennys

Ruotsalaislehdet: Turun iskusta etsintäkuulutettu on ”erittäin vaaralliseksi” kuvailtu 23-vuotias Suomen kansalainen
Erkin kommentti: Miten ko. kansalainen on voinut saada Suomen kansalaisuuden?

Olympiamitalisti Jyri Kjälliä syytetään pahoinpitelystä – taustalla jo kolme tuomiota

Poliisipuukottaja oli noin 30-vuotias ns. marokkolainen katulapsi

Oikeuskansleri Jaakko Jonkan menneisyys: Poliisiin käsiksi, ei sakkoja

Ministeri Bernerillä erikoinen yhteys - yritys lobbauspomon kanssa

Tunnettu suomalaisliikemies kolmen vuoden vankeuteen lähes viiden miljoonan talousrikoksista

Antero Mertaranta - parhaat palat

Suomen arvokisa klassikkoja

Suomen talviurheilun helmiä

Sykähdyttäviä urheiluhetkiä 1990-2010

Nazi Germany 1936 - 1945 (in color and HD)

YLE AREENA

Dok: Susijengin matka kohti EM-kisoja 

Matkalla supertähdeksi - Lauri Markkanen

Ulkolinja: Villiä menoa valtamerillä 

Liikunta ja terveys


Paino 103,2 kg. Verenpaine aamulla 149/93 pulssi 55. Verenpaine illalla 149/90, lepopulssi 55. Jumppa 0/3055 min, kävely 0/239 km, pyöräily 0/1946 km, uinti 1000/70 200 m, kuntosali 0/5150 min, juoksu 0/5 km, hiihto 0/0 km , rullaluistelu 0/0 km.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti