lauantai 22. heinäkuuta 2017

LA 22.07.2017

Kuvia pyörälenkiltä. Pitkäsenkylän peltoja.
Kalajoen ensimmäisen kirkon paikalla Tyngällä.


Kirpputori Etapin esittely

Kalajoki-näyttely Etappi-Kirppiksellä

Kalajoki-näyttelyn synty

Kalajoki-näyttelyn valokuvanäyttely

Kalajoki-näyttely Tapion Tuvalla

Päivän sää Kalajoella

Tänään Kalajoella on melko pilvistä ja poutaa. Lämpötila on + 15 C ja + 11 C välillä. Tuulen suunta pohjoisesta. Tuulen voimakkuus on 3-4 metriä sekunnissa. Ilman suhteellinen kosteus on 90 %. Aurinko nousee 03.56 ja laskee 23.03. Päivän pituus Kalajoella on tänään 19 tuntia 07 minuuttia.
Tänään nimipäiviä viettää Leena, Leeni, Lenita ja Matleena

Huomisen ennuste

10 vuorokauden sääennuste Kalajoelle näyttää tällaiselta

Päiväni

Heräsin viiden aikaan. Poljin kuntopörää ja jumppasin 30 minuuttia. Kävin suihkussa. Valmistin aamupalan, mikä sisälsi ruisvoileivän, jonka päällä oli valkosipulia, turekurkkua, paprikaa ja kurkumamaustetta. Teetä, joka sisälsi hunajaa, inkivääriä, istruunaa ja kuusenkerkkäsiirappia. Lisäksi oli tomaatia ja tonnikalaa.
Mittasin verenpaineen. Se on nyt tavoitelukemissa 130/82. Painoni ei ole pudonnut, mutta uskon, että elokuun aikana painokin putoaa. Minulla on vasemmassa jalassa naulanpiston jälkeen jäänyt verenpurkauma eli punaisia verisoluja on ihon pinnassa niin paljon, että näkyy iholla tummempi paikka. Minä yritän saada ihoa tummaa kohtaa vaaleammaksi pihkasalvalla. Katsotaan miten käy.
Luin sähköpostit. Oli vain roskapostia eli epämääräisiä lainatarjouksia. Olisi hyvä jos nettipoliisi tutkisi, mistä nämä roskapostit tulevat ja kuka on toimeksiantaja. Katsoin facebookin. Laitoin eilen velallisten tukiryhmään informaation taistelustani mafian kanssa. Joku veti herneen nenäänsä ja minä poistin viestin. Mielestäni Velallisten Tukryhmän toiminta on enemmänkin sielunhoitoa kuin konkreettisia tuloksia aikaansaava ryhmä.
Join aamukahvit kotini ulkoterassilla. Sen jälkeen lähdin toimistooni Kalajoki-näyttelyyn. Laitoin viisi banaanilaatikollista kirjoja myyntiin. Täydensin blogiani.
Kävin kotona syömässä ja tulin takaisin toimistooni Kalajoki-näyttelyyn. Oli aika vilkas päivä. Lähdin pyörälenkille. Tällä kertaa oli vuorossa Tyngän lenkki.

Mietelauseet

Raha puhuu järkeä kielellä, jota kaikki kansat ymmärtävät.
Kun raha on kyseessä, tunnustavat kaikki samaa uskontoa.
Rahalla täytetty kukkaro on aina muodissa.
Ihminen on tavallisesti tarkempi rahoistaan kuin periaatteistaan.
Härkä on onnellinen, kun se saa apilaa syödäkseen.
Vihdoinkin tiedän mikä erottaa ihmisen muista eläimistä: rahahuolet.

Blogini

Taistelu mafiaa vastaan

Terve Juha!

PR-talojen konkurssivyyhti todistusaineistoineen
Huom. tavoitteena on kirjoittaa tämä blogi todistusaineistoineen sekä juridisene argumentoineen heinäkuun loppuun mennessä valmiiksi. Nyt on osa 1 valmis eli tämän linkki ainesto on valmis.

PR-talojen konkurssivyyhti todistusaineistoineen 2
Tämän linkin aineisto on valmis

PR-talojen konnkurssivyyhti todistusaineistoineen 3
Tämän linkin aineisto on valmis.

Mielenkiintoiset blogit

EU pullistelee ja uhkailee

Tuulivoimatöppäyksestä saa valittaa

Alueelliset uutiset

Pyörävaras polki Ylivieskan poliisiaseman ohi – vartija käräytti varkaan verekseltään

Kotimaan uutiset

Suomen liikenneonnettomuudet kasautuvat Helsinkiin – täällä rytisee eniten

Ulkomaan uutiset

Kiistelty laki läpi Puolan senaatissa – Maan oikeuslaitos siirtymässä hallituksen käsiin

Sessions ja Venäjä pitivät yhteyttä jo Trumpin vaalikampanjan aikana

Presidentillinen kadettikoulu nousee Putinin käskystä Venäjän Karjalaan – vieraillee rakennustyömaalla juuri ennen Suomen-matkaa

Talousuutiset

Älypuhelimien lippulaivamallit maksavat yhä enemmän – silti suosio vain kasvaa

Huhtamäki löysi kasvua Itä-Euroopasta

Urheilu-uutiset

Näin Toni Piispanen saavutti MM-hopeaa: "Tämä on kuin uusi elämä kelauksen suhteen"

Kristian Bäck hyppäsi pisimmälle kovatasoisessa pituuskisassa

Jo viides kuulan SM-kulta putkeen Arttu Kankaalle

Jenni Kangas ylivoimainen SM-keihäsfinaalissa

Lotta Harala herkistyi huippujuoksustaan – "Henkisesti hyvin rankkaa"

Moukarikulta ratkesi vasta päätöskierroksella: Henri Liipola ylitti 72 metriä

Harvinaista pikajuoksujuhlaa – Purola pinkoi EM-pronssia kaksisatasella!

Suomella kahden mitalin EM-ilta! Wilma Murto taivutti seiväspronssin

Loppukevennys

Rapujuhlat tulossa? – Katso videolta, kuinka rapu syödään oikeaoppisesti

Lidl myy Tukkijätkää, muut Koskenlaskijaa – mainostoimistojohtaja: "Ei kestä täysin päivänvaloa"

Meksikossa murhattiin 2234 ihmistä kesäkuussa – uusi karmaiseva ennätys

Venäjän jättiläissukellusvene seilasi perjantaina Tanskan edustalla - alus lähes Tallinnan-laivan mittainen

Tälle videolle ei voi olla nauramatta - kuinka pihalla voi urheilija olla? - "Kertokaa nyt joku hänelle"

"Jollakin välähti, että 100 komiaa traktoria" – vanhat traktorit mittelevät kauneudesta omissa "missikisoissaan"

Juha Sipilä soitti Touko Aallolle matkalla maalikauppaan - "ei kyse hallitustunnusteluista"

Pasasen perhe kuvasi hätkähdyttävän videon venematkalla – karhu ui vastaan: ”Uskomaton, ainutlaatuinen ja jännittävä tilanne”

Perheen unohtumaton kotimatka: Täplikäs hirvi tallentui kuviin - lounasti niityllä kahden lajitoverinsa kanssa

YLE AREENA

Pakkoluovutetut alueet

Viron ystävät

Liikunta ja terveys


Paino 103,4 kg. Verenpaine aamulla 130/82 pulssi 52. Verenpaine illalla 138/87, lepopulssi 53. Jumppa 30/2725 min, kävely 0/207 km, pyöräily 22 /1160 km, uinti 0/49 200 m, kuntosali 20/4890 min, juoksu 0/5 km, hiihto 0/0 km , rullaluistelu 0/0 km.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti