sunnuntai 28. toukokuuta 2017

SU 28.05.2017


Kun olin Kalajoen Osuuskaupan markkinointipäällikkönä 1980-luvulla suunnittelin uuden Ravintola Kultakalan mainoksen. Sen piirsi alavieskalainen koulukaverini Timo Takkunen.

Päivän sää Kalajoella

Tänään Kalajoella on pilvistä ja ajoittaista sadetta. Lämpötila on +11 C ja + 3 C välillä. Tuulen suunta on kaakon ja lounaan väliltä. Tuulen voimakkuus on 2-5 metriä sekunnissa. Ilman suhteellinen kosteus on 87 %. Aurinko nousee 03.29 ja laskee 23.15. Päivän pituus Kalajoella on tänään 19 tuntia 46 minuuttia.
Tänään nimipäiviä viettää Alma.

Huomisen ennuste

10 vuorokauden sääennuste Kalajoelle näyttää tällaiselta

Kesäkuu alkaa poikkeuksellisen koleana – Tällaisiin säälukemiin totuttu huhtikuussa

Päiväni
Heräsin kuuden aikaan. Mittasin verenpaineeni ja punnitsin itseni. Molemmissa on hyvä suunta, mutta tavoitteista ollaan vielä kaukana. Katsoin sähköpostit ja facebookin. Ihan mielenkiinnosta laskin kuinka moni oli muistanut minua syntymäpäiväni ja keitä he olivat. Reilu 25 % fb-kavereistani oli muistanut minua. Voidaanko tästä vetää se johtopäätös, että muut eivät ole kiinnostuneita asiasta. Tämä muistamattomuus selventää monen fb-kaverini osalta suhtautumista minuun. Nyt on paljon helpompi ymmärtää monen käyttäymistä. Nyt kävi selville kuka on todellinen ystävä ja kenellä on ketunhäntä kainalossa tai kenellä on omat intressit olla fb-kaverini.
Luin lehdet ja tein muistiinpanot. Join aamukahvit ja jumppasin 30 minuuttia sekä kuntopyöräilin. Jatkoin blogini kirjoittamista.
Join aamukahvit. Katsoin televisiosta suunnistuksen maailmancupin kisat.

Luin toiseen kertaan Kalajoen kaupungin henkilöstöraportin. Selailin Kalajoen kaupungin läntisen tuulivoimapuiston osayleiskaavaa. Se on yli 140-vuinen asiakirja ja mielestäni aika pitkästyttävää luettavaa. Menin levähtämään ja nukuin reilun tunnin.
Kävin uimassa 1200metrin ja kävin vesihieronnassa. Jatkoin blogini kirjoittamista.

Mielipiteeni


Tuloksekas toiminta, todellinen tehokkuus, ei enää nykymaailmassa ole asia, jonka yksilöt tai organisaatiot voisivat valita tai olla valitsematta – se on hinta, joka leikkiin ryhtymisestä on maksettava. Mutta jos haluamma pysyä hengissä, kukoistaa, pysyä innovatiivisena, tehdä huippujäkeä ja näyttää tietä tässä uudessa todellisuudessa, meidän on jatkettava rakennustyötä ja pyrittävä vielä todellista tehokkuttakin korkeamalle, Kyetäksemme vastaamaan uuden aikakauden vaatimuksiin ja tarpeisiin meidän on läydettävä todellinen minämme, päivän sanoja ovat intohimoinen pyrkimys optimointiin, halu saada aikaan jotain merkittävää ja luomisen suuruus.

Mietelauseet

Koko maailmassa on vain yksi kaunis lapsi, ja jokainen äiti omistaa sen.
Paras perintö, jonka vanhemmat voivat lapselleen antaa, on muutama hetki ajastaan joka päivä.
Kotiliesi ei ole kotiliesi, ellei nainen istu sen ääressä.
Jos sinulla on ystävä, jolle voit uskoutua, sinulla on lääke, joka lievittää.
Ystävällinen katse ilahduttaa mielen. Lohduttava puhe antaa elämänrohkeutta.
Ystävyyden polulla ei saa antaa ruohon kasvaa.

Blogini

Laskun riitautus

Vaatimus asian palauttamiseksi ensimmäiseen oikeusasteeseen

Ojala-Siipola

Kantelu salaisesta sähköpostiviestistä

Selvitys oikeustaistelutilanteestani 13.4. 2017

Mielenkiintoiset blogit

Mauno Koivisto in memoriam

Analyysi: Valtaavatko halla-aholaiset nuivat Soinin puolueen?

Alueelliset uutiset

Tuontitukku ostamassa Kalajoen paloaseman tontin

Kalajoen ja Ylivieskan liikuntapaikoille avustusta

Kotimaan uutiset

HS-gallup: Sipilän keskustan kannatus vajonnut lähes lähtökuoppaan - vihreiden suosio en­nä­tys­lu­ke­miin

Ulkomaan uutiset

Venäjä haluaa juurtua Krimille

Armeija ja islamistit taistelevat luodein ja raketein kaupungin kaduilla Filippiineillä – ”Näin Isisin siellä”

Madridissa marssittiin parempien työolojen puolesta – kymmenet tuhannet ihmiset kaduilla

Kahdeksan kuollut ammuskelussa USA:ssa - uhrien joukossa poliisi

Macron selitteli tiukkaa kättelyään Trumpin kanssa: "Kädenpuristukseni ei ollut viaton"

Talousuutiset

Yhdysvaltain talous kasvoi odotettua paremmin alkuvuonna

Sähköpyöräbuumi työmatkoilla kiihtyy – seuraavaksi tulevat sähköiset läskipyörät

Lomarahojen leikkaus vie keittäjän kukkarosta 400 euroa – Katso listasta, kuinka leikkuri iskee

Urheilu-uutiset

Lentopallomiehille huippuarvokas voitto - sunnuntaina kaksi erävoittoa riittää MM-paikkaan

Eugenessa huikea loikkataisto - Taylor julisti rikkovansa Edwardsin ME:n

Räikkönen jäi toiseksi Monacon F1-kisassa, Ferrarit kaksoisvoittoon

Minetit voimisteli huutomyrskyssä MM-kultaan - OVO Team pronssille

Minetit palasi maailmanmestariksi – katso koskettava esitys

FIS vapautti Kari-Pekka Kyrön toimintakiellosta

Norjalainen superlahjakkuus teki mailin historiaa

Suomen joukkueen varamies vakuutti Lohjalla – superlupaus tarjolla sekä nuorten että aikuisten MM-joukkueeseen

Harju joutui juoksemaan kartta rullalla – ”Monta kertaa olin aivan jojossa”

Loppukevennys

80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

Luuletsä olevas joku vai?” – Mieskaksikko hakkasi sammuneen naisen auttajat

Takaa-ajo Oulun keskustassa päättyi kolariin ja painiin – kuski kieltäytyi poistumasta autosta

Koivisto oli KGB:n pihdeissä

Presidentti Koiviston ajan salaisuudet

Rintamalta lähetettiin kotiin viesti, josta puhuminen herkistää yhä: ”Äiti sanoi, että se ei voi olla minun poika”

11 Biggest Airplane Accidents !

We Love Russia 2017! Funniest russian videos & fails compilation Try Not To Laugh # 35

Just for laughs

Kuusamossa maksettiin pimeän viinan myyjästä ilmiantopalkkio 1960-luvulla.

Ylivieskan kirkon tuhopoltto

Nuori mies hakattiin torikiveykselle Porissa - nostettiin niska tuettuna ambulanssiin

Hääkuva meni pieleen - lehmä ja sonni lemmiskelevät taustalla

YLE AREENA

Perikato

Villii Lähi-itä Jordania

Dokumenttiprojekti: Uskon jalkapalloon 

Toukokuun ensimmäinen maanantai

Musiikki

Bad Moon Rising - Creedence Clearwater Revival (HQ - 5.1 Studio )

ONLY YOU (română)

Engelbert Humperdinck ►How I Love You

Céline Dion ft. Jennifer Rush - The Power of Love HD

Bonnie Tyler - Total Eclipse of the Heart

Demis Roussos - Come Waltz With Me (română)

Hallelujah de Leonard Cohen - Interpretada por Andre Rieu

Chris Norman For You

Al Bano & Romina Power - Tu, soltanto tu 1982

Leonard Cohen-Dance Me To The End Of Love[sub. in Romana].

Urheiluvideoita

Naftali Temu Wins Kenya's First Olympic Gold - 10,000m | Mexico 1968 Olympics

Kipchoge Keino Wins 1,500m Gold By Historic Margin - Mexico 1968 Olympics

Bob Beamon's Incredible Leap - Long Jump | Mexico 1968 Olympics

The History Of High Jump | 90 Seconds Of The Olympics

100m through Olympic history (1908 - 2012)

Top 3 Fastest Olympic 110m Hurdlers

Top 3 highest Olympic Pole Vaults

Top 3 Longest Ever Olympic Triple Jumps

The History Of The Marathon | 90 Seconds Of The Olympics

Incredible Finish To The Marathon - London 1948 Olympics
Erkin kommentti: Viljo Heino oli 11.s ja Jussi Kurikkala 13.s.

Legendary Bob Schul- Last 3 laps in 1964 Tokyo Olympic 5km Final

Emil Zátopek's long distance treble at Helsinki 1952 | Epic Olympic Moments

Billy Mills' 10,000m gold at Tokyo 1964 | Epic Olympic Moments

Sotavideoita

Törni - Sotilaan tarina

TÖRNI sotilaan tarina

Korpisodan Suurvoitto

Helsingin ilmatorjuntavoitto

Puolustusvoimien Katsaus - Ilmatorjunnan arkea

Ilmari Juutilainen

Suomen Ilmasota

Hävittäjälentolaivue 26 - Lapin sota

Marttisen miehet: asekätkijäveljet

Asekätkentä

Vanhoja työtapoja

Postiauton matkassa

Klubi 7 tupakkamainos vuodelta 1959

Boston baari

Lahden Erikois B - olutmainos

Illodin mainos

Esson vanha mainos

Halvan vanha lakritsamainos

Vesi ja Visko

Tend-kilopaketti mainos

Lada mainos

Mosse mainos

K-Kaupan mainos - Väiskin lihatiski

Liikunta ja terveys

Paino 105,0 kg. Verenpaine aamulla 147/96 pulssi 50. Verenpaine illalla 143/89, lepopulssi 60. Jumppa 30/2020 min, kävely 0/147 km, pyöräily 0/383 km, uinti 1200/30400 m, kuntosali 40/4470 min, juoksu 0/0 km, hiihto 0/0 km , rullaluistelu 0/0 km.

Kalajoki-näyttely

Kirpputori Etapin esittely

Kalajoki-näyttely Etappi-Kirppiksellä

Kalajoki-näyttelyn synty

Kalajoki-näyttelyn valokuvanäyttely

Kalajoki-näyttely Tapion Tuvalla

VALTIOPETOSVÄITETTÄ TUKEVAA AINEISTOA

Tekikö Koivisto valtiopetoksen?

Koiviston salainen konklaavi-sopimuksen salattu sisältö

Lamavelallisten myynti velkaorjiksi Norjaan - mitä vastaavat Paavo Lipponen, Suvi-Anne Siimes ja Sauli Niinistö

Salattu muistio valottaa Koiviston tuomioistuin-kritiikkiä pankkikiistoissa

Konklaavin historiaa – uudelleen lämmitettynä

Oikeusvaltio Suomi - Taistelu mafiaa vastaan

Koiviston konklaavi

Hätähuuto Suomesta

SSP-sopimus

Toimialarationalisointi

Saattohoitajat

Oikeudenkäynti tietämättämme

Rikollliset konkurssit

Rikoksia ei tutkita

Ahojahti

Valtiopetos on tosiasia

Pankkikriisi

Oikeuslaitos ja poliisi

Tyytymättömyyden ilmaisu oikeuden päätökseen

Presidentti Mauno Koivisto oli Tarja Haloselle vahva tuki

Esko Aho: En olisi selvinnyt neljästä vuodesta pääministerinä ilman presidentti Koiviston voimakasta tukea
Erkin kommentti: Mauno Koivistoa on syytä epäillä valtiopetoksesta ja siinä häntä olivat auttamassa Tarja Halonen ja Esko Aho. Halonen salaili asiakirjoja ja Esko Aho oli mukana SSP-sopimuksen tekemisessä.

Koivisto ja Sinivalkoinen kavallus

Koiviston konklaavi - irvokas näytelmä oikeusvaltiossa

Mauno Koiviston anteeksiantamattomat virheet

Koivisto ja korkein oikeus

Koiviston konklaavi – pro et kontra

Oikeusvaltio Suomi - Taistelu mafiaa vastaan

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti