perjantai 26. toukokuuta 2017

PE 26.05.2017

Tämän valtuuston viimeinen kokous vaatii valtuutetuilta todella paljon sillä esityslista liitteineen on 654 sivua. Valtuutetun tulee tietää mistä hän päättää ja mitkä ovat päätöksen seuraukset. Onneksi tämä on viimeinen valtuustonkokoukseni. Minua häiritsee kaupungin johtamistapa enemmän kuin paljon. Kokous on ensi tiistaina.

Päivän sää Kalajoella

Tänään Kalajoella on selkeää ja poutaa. Lämpötila on + 7 C ja + 2 C välillä. Tuulen suunta on pohjoisesta. Tuulen voimakkuus on 4-6 metriä sekunnissa. Ilman suhteellinen kosteus on 83 %. Aurinko nousee 03.34 ja laskee 23.08. Päivän pituus Kalajoella on tänään 19 tuntia 34 minuuttia.
Tänään nimipäiviä viettää Minna, Vilhelmiina, Vilma, Miina ja Mimmi.

Huomisen ennuste

10 vuorokauden sääennuste Kalajoelle näyttää tällaiselta

Päiväni
Heräsin kuuden aikaan. Katsoin verenpaineeni ja punnitsin itseni. Seuraavan kuukauden tärkein tavoite on saada verenpaine laskemaan tavoitteeseen 130/80 sekä paino pudotettua lähemmäksi tavoitetta 90 kg. Nyt verenpaineeni oli 159/99 ja lepopulssi 53. Painoni oli 105,4 kg.
Jumppasin 30 minuuttia. Kävin pesulla. Valmistin aamupalaksi porkkana/kaali-salaattia, kananmunan, ruisvoileivän ja teetä.
Katsoin sähköpostit ja facebookin. Luin lehdet ja tein muistiinpanot. Join aamukahvit ja lähdin toimistoonii Kalajoki-näyttelyyn.
Tänään näyttelyssä kävi iäkkäitä kalajokisia henkilöitä, jotka osasivat kertoa Friisin konepajan kynätehtaan ja käysitehtaan paikan sekä muutakin tietoa Friisin konepajarakennusten sijainnista. Tänään toimistossani kävi myös henkilöitä, jotka tarvitsivat konsultointiapua. He olivat ääasiassa maahanmuuttajia.

Kävin 5 km kävelylenkillä Hiihtomajan maastossa.

Huomasin eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisuissa puutteita. Toisessa ratkaisussa minulle palautettiin ratkaisun mukana sinne laittamani aineisto. Tänään huomasin, että asia on siellä esitelty puutteellisen aineiston perusteella eli ei ole huomioitu tärkeää osaa aineistosta eikä sitä ole myöskään palautettu minulle. Onko tämä tietoista toimintaa? Kysymys on asiakkaani asiasta, josta tein kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle. Minun on palautettava ratkaisu uudelleen käsittelyyn jotta käsittelyssä huomiodaan ratkaisuun vaikuttava aineisto mikä eduskunnan oikeusasiamiestä annetun lain mukaan olisi pitänyt ottaa huomioon ratkaisua tehtäessä.
Toinen eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisu on myös ihmeellinen, sillä minun oikeustajuni mukaan eduskunnan oikeusasiamiehen olisi tullut siirtää asia korkeimman oikeuden ratkaistavaksi, mutta eduskunnan oikeusasiamies on tehnyt päätöksen, että oikeusasiamies ei käsittele vireillä olevia asioita, mutta siitä huolimatta oikeusasiamies on suojellut rikoksia tehneitä henkilöitä. Minä palautan tämänkin asian uudelleen ratkaistavaksi ja vaadin lain mukaista ratkaisua.

Olen eilen ja tänään lukenut Kalajoen kaupungin hallintosääntöä. Valitettavasti en ole päässyt valmistelemaan ko. hallintosääntöä, mikä on Kalajoen kaupungin päätöksenteon keskeisin asiakirja. Sillä määritellään hallinnon ja toiminnan järjestäminen. Kalajoen kaupungilla on yli 15 miljoonan euron sijoitukset ja minä haluan, että hallintosäännössä tarkemmin määritellään näiden rahojen käytössä. Mielestäni päätösvalta asiassa kuuluu kaupunginvaltuustolle.
Mielestäni toimielinorganisaatiossa on noudatettava suhteellisen vaalitavan toteutusta. Tähän saakka näin ei ole ollut, vaan kaupunginhallitus on valinnut epävirallisen ja suurta valtaa käyttävän elinkeino- ja maankäyttötoimikunnan mielensä mukaan eli siihen on valittu sopivat henkilöt eikä ole toteutettu suhteellista vaalitapaa. Kalajoella ei ole muidenkaan luottamusmiespaikkojen osalta noudattu suhteellista vaalitapaa vaan on noudatettu Eero Nevalaisen suunnittelemaa keskustavoittoista vaalimatematiikkaa. Lähes kaikki tärkeät paikat on mennyt keskustalle eikä suhteellinen valitapa ole toteutunut. Lisäksi kaupunginhallitus täyttää monia luottamuspaikkoja ilman suhteellista vaalitapaa ja silloin paikka menee lähes aina keskustalle. Johtosäännössä tulisi olla tarkempi ohje siitä miten suhteellista vaalitapaa noudatetaan Kalajoen kaupungin luottamuspaikkojen jaossa.
Konserninohjauksessa valtuutetujen tulisi hyväksyä konsernin eri yksiöiden toimintasuunnitelmat ja mitattavat tavoitteet. Tämä on se heikko kohta Kalajoen kaupungin konsernin asioiden hoidossa. Hommat eivät ole kaikkien osalta hanskassa, koska eletään liian paljon haaveiden varassa esim. Kalajoen Hiekkasärkät Oy. Näissä asioissa valtuuteteuilla tulee olla suurempi sananvalta ja vastuu kuin nyt esityssä hallintosäännössä on määritelty.
Erikoinen maininta on sivistyslautakunnan osalta, jonka mukaan sivistyslautakunta toimii Kalajoki Akatemian toimielimenä. Mielestäni asia pitää olla niin, että vastuu Kalajoen Akatemian toiminnasta kuuluu sivistyslautakunnalle. Siis Kalajoki Akatemian on tehtävä budjetti ja toimintasuunnitelma sivistyslautakunnalle, jonka alainen Akatemia on, vaikka se ei ole juridinen yksikkö eli sitä ei juridisesti ole olemassa. Minä olen erittäin huolissani Kalajoki Akatemian toiminnasta ja tavoitteista. Toiminta ei täytä minun vaatimuksiani alkuunkaan.
Uutena asiana on se, että valtuuston kokouskutsu voidaan lähettää sähköisenä. Valtuutetun puheoikeudesta on erikoinen maininta: Valtuutetun on puheessaan pysyttävä asiassa. Jos puhuja poikkeaa asiasta, puheenjohtajan on kehotettava häntä palaamaan asiaan. Jos puhja ei noudata kehotusta, puheenjohtaja voi kieltää häntä jatkamasta puhetta. Pyritäänkö tällä rajoittamaan valtuutetun puheoikeutta perusteettomasti ja mielivaltaisesti?
Pöytäkirjan tarkistus voidaan suorittaa sähköisesti. Tämä on uutta nykyiseen käytäntöön. Olen sitä mieltä, että hallintosääntö olisi pitänyt valmistella niin, että kaikki valtuutetut olisivat olleet mukana sen valmistelussa. Nyt hallintosäännöstä paistaa läpi vallan keskittäminen. Valtuutetun luovuttavat näin päätösvaltansa virkamiehille ja sopiville luottamushenklöille. Lisäksi valtuutettujen puheooikeutta rajoitetaan mielestäni tarpeettomasti. Valitettavasti realismia on se, ettei hallintosääntöön saa enää muutoksia vaan valtuutetut kiltisti hyväksyvät esitetyt johtamisperiaatteet. Menettely on mielestäni uusia valtuutettuja ajatellen erikoinen.
Illan aikana keskityn Kalajoen kaupungin henkilöstöraportin lukemiseen.

Kuntopyöräilin 40 minuuttia.

Mielipiteeni

Uudistuminen on periaate – ja prosessi – jonka ansiosta kykenemme etenemään henkisessä kasvussa ja muutoksessa. Omatuntomme havaitsee, onko toimintamme sopusoinnussa vai ristiriidassa oikeuden periaatteiden kanssa, ja ohjaa meidät tarvittaessa lähemmäs niitä. Aivan kuten hermoston ja lihasten kehittäminen on elintärkeää huippu-urheiliijalle ja aivotooimintojen kouliminen tutkijalle, samoin on omatunnon harjaannuttaminen elintärkeää, jotta ihminen voisi olla todella aktiivinen ja menestyvä elämässään. Omantunnon kouliminen vaatii kuitenkn tiukkempaa keskittymistä, punnitumpaa itsekuria, suurempaa rehellisyyttä. Sitä kehitettäessä on säännöllisesti luettava innoittavaa kirjallisuutta ja oltava sopusoinnussa sen itsensä kanssa, sillä sen ääni on yhä heikko.

Mietelauseet

Ystävyys lisää hyvän moninkertaiseksi ja jakaa pahan.
Parempi läheinen naapuri kuin kaukainen veli.
Ystävällinen katse ilahduttaa mielen. Lohduttava puhe antaa elämänrohkeutta.
Paljon ystäviä, paljon viisautta.
Ystävyys on keskinäisen kanssakäymisen täydellisin muoto.
Ystävyyttä ei osteta markkinoilta.

Blogini

Laskun riitautus

Vaatimus asian palauttamiseksi ensimmäiseen oikeusasteeseen

Ojala-Siipola

Kantelu salaisesta sähköpostiviestistä

Selvitys oikeustaistelutilanteestani 13.4. 2017

Mielenkiintoiset blogit

Mauno Koivisto-tutkimus etenee

Alueelliset uutiset

Kesän turpeennosto on jo täydessä vauhdissa

Kotimaan uutiset

Perussuomalaisten puheenjohtajavaihdos aiheuttaa huolta – kansanedustaja Saarakkala: "Puolue voi hajota"

Enää 8 kuukautta maakuntavaaleihin – lakipaketin venyminen kiristää aikataulun äärimmilleen

Salama sytytti Savonlinnan tuomiokirkon tornin palamaan

Viranomaiset huolissaan Lapissa: Kansainväliset rikolliset takovat rahaa linnunmunilla - "yksi muna voi maksaa 5000 euroa"

Syyte: Mies laiminlöi julmasti yli sadan eläimen hoidon - lantaa ikkunoihin asti, kahden lampaan jalat poikki

Norppaliven suosio nousi ennätyslukuihin – 2,2 miljoonaa kävijää 2,5 viikossa

Ulkomaan uutiset

Isis pitää hallussaan suurkaupunkia Filippiineillä – johdossa yksi maailman etsityimmistä terroristeista

Viro heittää kaksi Venäjän Narvan-konsulia ulos maasta

Kristittyjä kuljettaneeseen linja-autoon hyökättiin – yli 20 kuollut Egyptissä

WP: Trumpin vävy ja neuvonantaja Jared Kushner on FBI:n Venäjä-tutkinnan kohteena

Yhdysvaltain johtama isku tappoi 35 siviiliä Syyriassa

Kreikan entinen pääministeri haavoittui kirjepommi-iskussa

Kumiveneellä Välimerellä - 2 300 siirtolaista pelastettiin

Talousuutiset

Öl­jyn­tuot­ta­ja­maat sopivat jatkavansa öl­jyn­tuo­tan­non rajoittamista

Moody's laski Kiinan luottoluokitusta ensi kertaa vuosikymmeniin – Kiina tyrmää arvion

Urheilu-uutiset

Suomen lentismiehet jatkoivat vahvasti – Ruotsi pystyi kiusaamaan vain hetkittäin

Määtän Pittsburgh eteni Stanley cupin finaaleihin

Lakka aitoi "tarpomisella" kärkituloksen 13,77

Loppukevennys

Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

Moninkertaisesti puita korkeampi jättipyörre tallentui videolle Tampereella: ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”

Nyt puhuu Jussi Halla-ahon salarakas: näin 8 vuotta kestänyt suhde sai alkunsa

KAUPPAMINISTERI UINAHTI TRUMPIN PUHEEN AIKANA - TAISTELI VIIMEISEEN ASTI

Trump kehui puhelimitse Filippiinien kovaotteista Dutertea ja paljasti sotilassalaisuuksia

Manchesterin itsemurhapommittaja soitti äidilleen vain 15 minuuttia ennen iskua ja pyysi anteeksi

We Love Russia 2017! Funniest russian videos & fails compilation Try Not To Laugh # 36

YLE AREENA

Veteraanin iltahuuto kajahti Koiviston hautajaisissa Jorma Hynnisen johdolla

Suomi on suomalainen

Pieni asekauppa

Heroin express! Huumeita kaikille

Musiikki

♥ ♥......I Need Your Love ♥

Ti amo amore mio

AMORE

My All "Mariah Carey"

Chris Norman - Wings of Love

Chris Norman - For You

Frank Duval - It Was Love

FRANK DUVAL - WHEN YOU WERE MINE (română)

LA RENCONTRE (română)

LOVE IS JUST FOR FOOLS (română)

Urheiluvideoita

Rio Replay: Men's 400m Sprint Final

Kirani James (GRN) Wins 400m Gold - Full Replay - London 2012 Olympics

Athletics - Men's 400M - Final - Beijing 2008 Summer Olympic Games

Jeremy Wariner 400m Final, 44.00 - 2004 Athens Olympics

Michael Johnson - 2000 Sydney olympics - 400m - 43.84 - High Quality

Men's 400m Final Atlanta Olympics 1996

Men's 400m Final Barcelona Olympics 1992

Steve Lewis 400m Final, 43.87 (WJR) - 1988 Seoul Olympics

1984 Olympic Games - Men's 400 Meters

Alberto Juantorena the last Olympic Final (1980 Moscow Olympics, 400m)

1976 Olympics Men's 400m Final

Sotavideoita

Raatteen tien taisteluun uutta tulkintaa

Terijoki

Finland: Karelian Refugees in 1939 Winter War

BBC Documentary - The Winter War of Finland and Russia

03 - Occupation - The winter war

Air War Over Finland 1939 to 1945 (Documentary with rare footage)

Fire And Ice the Winter War of Finland and Russia Original

Talvisota- The Winter War ([Rare video] Friends of Finland)

Isohaaran voimalaitosta rakennetaan osa 1

Isohaaran voimalaitosta rakennetaan Osa 2

Vanhoja työtapoja

kalan perkaus

Näin onnistut: Kalan perkaaminen

Ahvenen nylkeminen

Kalakoulu a la Kouta - Ahvenen käsittely

Ahvenen ja hauen perkaus

Ahvenen fileointi

Hauen fileointi - hauki ruodotottomaksi nopeasti

Hauki fileiksi ja pihveiksi

Ruodoton särkifile

Särjen käsittely

Liikunta ja terveys

Paino 105,4 kg. Verenpaine aamulla 159/99 pulssi 53. Verenpaine illalla 151/97, lepopulssi 63. Jumppa 30/1990 min, kävely 5/147 km, pyöräily 0/383 km, uinti 0/28000 m, kuntosali 40/4430 min, juoksu 0/0 km, hiihto 0/0 km , rullaluistelu 0/0 km.

Kalajoki-näyttely

Kirpputori Etapin esittely

Kalajoki-näyttely Etappi-Kirppiksellä

Kalajoki-näyttelyn synty

Kalajoki-näyttelyn valokuvanäyttely

Kalajoki-näyttely Tapion Tuvalla

VALTIOPETOSVÄITETTÄ TUKEVAA AINEISTOA

Tekikö Koivisto valtiopetoksen?

Koiviston salainen konklaavi-sopimuksen salattu sisältö

Lamavelallisten myynti velkaorjiksi Norjaan - mitä vastaavat Paavo Lipponen, Suvi-Anne Siimes ja Sauli Niinistö

Salattu muistio valottaa Koiviston tuomioistuin-kritiikkiä pankkikiistoissa

Konklaavin historiaa – uudelleen lämmitettynä

Oikeusvaltio Suomi - Taistelu mafiaa vastaan

Koiviston konklaavi

Hätähuuto Suomesta

SSP-sopimus

Toimialarationalisointi

Saattohoitajat

Oikeudenkäynti tietämättämme

Rikollliset konkurssit

Rikoksia ei tutkita

Ahojahti

Valtiopetos on tosiasia

Pankkikriisi

Oikeuslaitos ja poliisi

Tyytymättömyyden ilmaisu oikeuden päätökseen

Presidentti Mauno Koivisto oli Tarja Haloselle vahva tuki

Esko Aho: En olisi selvinnyt neljästä vuodesta pääministerinä ilman presidentti Koiviston voimakasta tukea
Erkin kommentti: Mauno Koivistoa on syytä epäillä valtiopetoksesta ja siinä häntä olivat auttamassa Tarja Halonen ja Esko Aho. Halonen salaili asiakirjoja ja Esko Aho oli mukana SSP-sopimuksen tekemisessä.

Koivisto ja Sinivalkoinen kavallus

Koiviston konklaavi - irvokas näytelmä oikeusvaltiossa

Mauno Koiviston anteeksiantamattomat virheet

Koivisto ja korkein oikeus

Koiviston konklaavi – pro et kontra

Oikeusvaltio Suomi - Taistelu mafiaa vastaan



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti