lauantai 27. toukokuuta 2017

LA 27.05.2017

Tuhannet kiitokset. Minä en ole niiden kanssa nuuka. On ollut mielenpainuva elämys kokea se tunne kun te ihanat ystävät olette muistaneet minua merkkipäivänäni näin runsaslukuisesti. Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa.

Päivän sää Kalajoella

Tänään Kalajoella on pilvistä ja ajoittaista sadetta. Lämpötila on + 7 C ja + 2 C välillä. Tuulen suunta on etelän ja koillisen väliltä. Tuulen voimakkuus on 4-6 metriä sekunnissa. Ilman suhteellinen kosteus on 87 %. Aurinko nousee 03.32 ja laskee 23.11. Päivän pituus Kalajoella on tänään 19 tuntia 39 minuuttia.
Tänään nimipäiviä viettää Ritva.

Huomisen ennuste

10 vuorokauden sääennuste Kalajoelle näyttää tällaiselta

Päiväni
Heräsin viiden aikaan. Mittasin verenpaineeni ja punnitsin itseni. Verenpaine on menossa oikeaan suuntaan. Nyt se oli 149/94 ja lepopulssi 53. Paino oli 105,7. Tein eilen liian vähän liikuntaa ja söin liian paljon. Katsoin sähköpostit ja facebookin. Luin lehdet ja tein muistiinpanot. Kävin syntymäpäiväkahvilla. Jatkoin blogini kirjoittamista.
Lähdin toimistooni Kalajoki-näyttelyyn. Toimistossani kävi tänään muutama asiakas.
Kävin iltapäivällä uimassa 1200 meriä ja vesihieronnassa.

On ollut erikoinen päivä, sillä koskaan aikaisemmin minua ei ole muistettu sytymäpäivänäni näin runsaslukuisesti.

Mielipiteeni


On tärkeää ymmärtää periaatteiden ja arvojen välinen ero. Periaatteet ovat luonnonlakeja, jotka ovat ihmisen ulkopuolella ja jotka viime kädessä määräävät toimintamme seuraukset. Arvot ovat sisäisiä ja subjektiivisia ja heijastavat sitä, mikä ohjaa käyttäytymistämme kaikkein eniten. Toivottavasti ymmärrämme arvostaa periaatteita, jotta pääsisimme juuri nyt haluaamiimme tuloksiin tavalla, joka mahdollistaa vielä parempiin tuloksiin pääsemisen tulevaisuudessa – näin määrittelen menestymisen elämässä. Periaatteet ovat meistä riippumattomia. Ne toimivat riippumatta siitä, olemmeko tietoisia niistä, yvksymmekö ne, pidämme niistä, uskommeko niihin ja noudatammeko niitä, Nöyryys on kaikkien hyveiden äiti.

Mietelauseet

Tosi ystävyys ei jäädy pakkasessa.
Hankkikaa ystäviä. Heissä elätte toisen elämän.
Paras keino ystävyyden saavuttamiseksi on ystävyyden osoittaminen.
Tosi ystäville kaikki on yhteistä.
Kaikki tämän maailman kunnia ei vastaa yhtä hyvää ystävää.
Luotettava ihminen on kuin vuori.

Blogini

Laskun riitautus

Vaatimus asian palauttamiseksi ensimmäiseen oikeusasteeseen

Ojala-Siipola

Kantelu salaisesta sähköpostiviestistä

Selvitys oikeustaistelutilanteestani 13.4. 2017

Mielenkiintoiset blogit

Hyväveljet-mafia toimii Suomessa

Alueelliset uutiset

Asuntomurtojen sarja Kokkolassa työllistää poliisia – vorojen matkaan lähtenyt ainakin koruja ja alkoholia

Ulkopaikkakuntalainen rötösteli Haapajärvellä helatorstain vastaisena yönä

Kotimaan uutiset

Jättilista: Nämä hoidot ja leikkaukset tehdään jatkossa vain harvoissa kaupungeissa

Uutissuomalainen: Ajatuspajoilta hallitukselle kehno arvosana – "Sote lähtenyt kokonaan käsistä"

Ulkomaan uutiset

WP: Trumpin vävy ehdotti salaista viestintäkanavaa Kremlin kanssa – Venäjän suurlähettiläs ällistyi

Isis-järjestö julisti "täyden sodan" länsimaille - kehottaa verisiin iskuihin siviilejä vastaan Ramadanin aikaan

Egypti jatkaa ilmaiskujaan Libyassa – Isis sanoo olevansa koptikristittyjä vastaan tehdyn iskun takana

Poliisi: Manchesterin iskun tutkinta edennyt merkittävästi – jo 11 pidätystä

British Airwaysilla massiivinen tietoliikenneongelma – kaikki Lontoosta lähtevät lennot peruttu, kentillä vallitsee kaaos

Mellakat jatkuvat Venezuelassa

Saksa antaa Turkille kaksi viikkoa aikaa muuttaa linjaansa

Suurhyökkäys Isisiä vastaan käynnistyi Mosulissa – ääri-islamisteja moukaroidaan tykistöllä

Yksi vaikeimmista G7-kokouksista moniin vuosiin” - Donald Trump suututti EU-johtajat

Talousuutiset

Suomalaiset syövät valtavasti ulkomaista kalaa – vientitase lähes 350 miljoonaa euroa pakkasella

Työttömyys vähenee nyt nopeammin kuin talouden kasvukaan edellyttäisi

Urheilu-uutiset

Käsittämätön suoritus 3000 metrin esteissä: Kenkä putosi jalasta – kenialaisteini juoksi silti kärkiajan

Espanja yllätti MM-karsintaisännät - Suomella pakkovoitto lauantaina

Kimi Räikkönen sensaatiomaisesti paalupaikalle! Uskomaton aika-ajo Monacossa

Loppukevennys

Nämä kuvat vetävät hiljaiseksi: Rion hylätyt olympia-areenat ovat nyt aavemainen näky

Kiina keksi pyörän uudestaan – kännykkä teki fillaroinnista muotia

Poliisi: Mies pakeni varastetulla pyöräkuormaajalla Lahdessa – 20 tonnin työkone syöksyi sillalta asfalttiin

Miljoonan it-hankkeeseen syydettiin Kajaanissa 3,5 miljoonaa ja lopputulos on silti karmea: "Tilanne alkoi vaikuttaa jo henkilöstön jaksamiseen"

Naisen epäillään sytyttäneen ison hirsihuvilan tuleen Kotkassa - otettiin kiinni lähistöltä

05 - Occupation - Doomed Czechoslovakia

06 - Occupation - Prague Spring

Kuninkuusraveissa kävi pikku vahinko

Just For Laughs

YLE AREENA

Kesy hirvi antaa jopa silittää itseään

Taideteosten salaisuudet

Tosi tarina

Penisdokumentti

Musiikki

JE TE DEMANDE PARDON ♥

Nikos Ignatiadis - Island of Love

rakkus 0001

For You By Chris Norman with lyrics.wmv

Omar Akram ~ Last dance♥

How I love you - Engelbert Humperdinck (With lyrics)

A love so beautiful with lyrics / Michael Bolton

Goran Karan - Stay With Me

MONICA BELLUCCI. TI AMO

Jennifer Rush - Power Of Love (extended)

Urheiluvideoita

400m.(WR)1968 Olympic Games,Mexico City

1964 Olympic, 400 Meters, Tokyo, Japan

Otis Davis & Carl Kaufmann Set Equal Olympic 400m Record - Rome 1960 Olympics

1956 Olympialaiset 400m Finaali

HELSINKI 1952 [GEORGE RHODEN] 400m AMATEUR FOOTAGE

Before Usain Bolt - The First Jamaican Sprint Star Arthur Wint - London 1948 Olympics

GK Brown Wins Silver in 400m at 1936 Berlin Olympics

USA's Ray Barbuti Battles To 400m Gold - Amsterdam 1928 Olympics

The Flying Scotsman takes gold and sets a new record - Eric Liddell - Paris 1924 Olympic Games

South Africa's Bevil Rudd Wins 400m Gold - Antwerp 1920 Olympics

Sotavideoita

Talvisota - Winter War 1939-1940, ensimmäinen torjuntavoitto

Fasistinen Venäjä Hyökkää Suomeen

Suomen Ilmasota

Suomen Tie Jatkosotaan 1940-1941

Jatkosota 1941-1944 Dokumentti

Puolustusvoimien Katsaus - Jatkosodan hyökkäysvaihe

Suomen Sodat - Kesän 1944 Torjuntataistelut

Viipurinlahti kesällä 1944

Lapin Sota 1944-1945

Silminnäkijä: Tuntematon ratkaisija

Vanhoja työtapoja

Tammelan sianteurastus vuodelta 1938 osa 1/2

Tammelan sianteurastus vuodelta 1938 osa 2/2

'Portaan kylä' Tammelan pitäjässä (lyhytelokuva - 1963)

Kauniissa Karjalassa - PARIKKALA (1950)

Kaskinauris. Nauriin nostoa, valmistusta ja säilömistä talveksi vuodelta 1938/39

Hämeenkyrön heinänteko. Peltotöitä vuodelta 1936

Vetelin elonkorjuu. Sadonkorjuuta vuonna 1939 osa 1/2

Kallankari. Merikalastusta Pohjanmaan kalastajakylässä vuonna 1938

Rymättylän talvikalastus - 1939 - Vinterfiske i Rymättylä

Rymättylän kesäkalastus. Nuottakalastusta Turun saaristossa vuonna 1938 1/2

Liikunta ja terveys

Paino 105,7 kg. Verenpaine aamulla 149/94 pulssi 53. Verenpaine illalla 151/89, lepopulssi 50. Jumppa 0/1990 min, kävely 0/147 km, pyöräily 0/383 km, uinti 1200/29200 m, kuntosali 0/4430 min, juoksu 0/0 km, hiihto 0/0 km , rullaluistelu 0/0 km.

Kalajoki-näyttely

Kirpputori Etapin esittely

Kalajoki-näyttely Etappi-Kirppiksellä

Kalajoki-näyttelyn synty

Kalajoki-näyttelyn valokuvanäyttely

Kalajoki-näyttely Tapion Tuvalla

VALTIOPETOSVÄITETTÄ TUKEVAA AINEISTOA

Tekikö Koivisto valtiopetoksen?

Koiviston salainen konklaavi-sopimuksen salattu sisältö

Lamavelallisten myynti velkaorjiksi Norjaan - mitä vastaavat Paavo Lipponen, Suvi-Anne Siimes ja Sauli Niinistö

Salattu muistio valottaa Koiviston tuomioistuin-kritiikkiä pankkikiistoissa

Konklaavin historiaa – uudelleen lämmitettynä

Oikeusvaltio Suomi - Taistelu mafiaa vastaan

Koiviston konklaavi

Hätähuuto Suomesta

SSP-sopimus

Toimialarationalisointi

Saattohoitajat

Oikeudenkäynti tietämättämme

Rikollliset konkurssit

Rikoksia ei tutkita

Ahojahti

Valtiopetos on tosiasia

Pankkikriisi

Oikeuslaitos ja poliisi

Tyytymättömyyden ilmaisu oikeuden päätökseen

Presidentti Mauno Koivisto oli Tarja Haloselle vahva tuki

Esko Aho: En olisi selvinnyt neljästä vuodesta pääministerinä ilman presidentti Koiviston voimakasta tukea
Erkin kommentti: Mauno Koivistoa on syytä epäillä valtiopetoksesta ja siinä häntä olivat auttamassa Tarja Halonen ja Esko Aho. Halonen salaili asiakirjoja ja Esko Aho oli mukana SSP-sopimuksen tekemisessä.

Koivisto ja Sinivalkoinen kavallus

Koiviston konklaavi - irvokas näytelmä oikeusvaltiossa

Mauno Koiviston anteeksiantamattomat virheet

Koivisto ja korkein oikeus

Koiviston konklaavi – pro et kontra

Oikeusvaltio Suomi - Taistelu mafiaa vastaan

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti