maanantai 10. huhtikuuta 2017

MA 10.04.2017


Päivän sää Kalajoella

Tänään Kalajoella on melkein pilvistä ja ajoittaista lumisadetta. Lämpötila on + 4 C ja - 2 C välillä. Tuulen suunta on kaakon ja lännenväliltä. Tuulen voimakkuus on 1 - 4 metriä sekunnissa. Ilman suhteellinen kosteus on 85 %. Aurinko nousee 06.15 ja laskee 20.38. Päivän pituus Kalajoella on tänään 14 tuntia 23 minuuttia.
Tänään nimipäiviä viettää Tero.
Huomisen ennuste

10 vuorokauden sääennuste Kalajoelle näyttää tällaiselta

Päiväni

Heräsin puoli kuuden aikaan. Ryhdyin heti tekemään vaaliaanlyysia Kalajoelta. Tein siitä blogikirjoituksen. Join aamukahvit ja lähdin toimistolleni Kalajoki-näyttelyyn.
Tulin kotiin ja söin loumaaksi kaurapuuroa. Kävin kävelemäsässä 6 km. Kävelessäni mietin Kalajoen vaalituloksen antamia mahdollisuuksia. Mielestäni Keskustalla ei ole sopivaa ehdokasta kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi. Siksi ratkaisuna voisi olla muiden puolueiden koalitio ja silloin voitaisiin valita kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi Vasemmistoliiton koulutettu ja kokenut Sirkka Alho. Valtuuston puheenjohajaksi mielestäni sopisi kokenut ja asiallinen Alpo Puusaari. Kaupunginhallituksen paikat jakaantuisivat siten, että keskusta saa viisi ja muut neljä paikkaa. Lisäksi jaossa olisi valtuuston varapuheenjohtajien paikat, joista kaksi keskustalle ja yksi muille. Toimivan kaupunginhallituksen kokoonpano olisi mielestäni seuraava:
puhenjohtaja Sirkka Alho Vasemmisto
varapuheenjohtaja Vesa Hihnala Keskusta
jäsen Hanna Saari Kokoomus
jäsen Eija Pahkala Keskusta
jäsen Juha Nivala Keskusta
jäsen Timo Suni SDP
jäsen Riitta A. Tilus Keskusta
jäsen Hanna Halmenpää Vihreät
jäsen Mauno Rahkola Keskusta


valtuuston puheenjohtaja Alpo Puusaari Keskusta
  1. varapuheenjohtaja Miika Heikkilä Keskusta
  2. varapuheenjohtaja Jouko Arvo Kokoomus
Olen puolueeton henkilö ja tarkastelen asioita tavallisen kalajokisen kannalta katsottuna. Mielestäni tämä on paras mahdollinen kokoonpano.
Ennakkoäänten laskennassa on nähtävästi tullut virhe, jossa Aulis Vuotilan ääniä on mennyt jonkun toisen ehdokkaan hyväksi. Osaan ehkä arvata kenen hyväksi. Tämä merkitsee sitä, että Aulis Vuotila nousee valtuustoon 105 äänellä ja Eeva Myllynen jää varavaltuutetuksi. Onko Vuotilan ennakkoäänet menneet kokoomuksen Jarmo Ainalille, koska hänellä on minun mielestäni erittäin kova äänimäärä eli 52 ääntä enemmän kuin odotin. Jos näin on käynyt niin Kokoomuksen neljänneksi edustajaksi nousee Juha Rahkola 44 äänellä Jarmo Ainalin sijasta. Kokonaisvaalitulokseen muutoksella ei ole merkitystä, sillä Keskustalla on edelleenkin 20 paikkaa ja Vasemmistoliitto säilyttää neljännen paikansa. Keskustan 21. paikka on vain 12 äänen päässä.
Lämmitin saunan ja kuntopyöräilin illalla.


Mielipiteeni

Elämä ei koskaan ole ikävystyttävää, mutta jotkut ihmiset valitsevat ikävystymisen. Ikävystyminen merkitsee sitä, että ihminen ei kykene käyttämään nykyhetkiään persoonallisesti hyväksyttävällä tavalla. Ikävystyminen on valinta, koettelemus, jonka te itse aiheutatte itsellenne, ja se on eräs niitä itsetuhoisia asioita, jotka te voitte karkottaa elämästänne. Kun te lykkäätte toimintaan ryhtymistä, te käytätte nykyhetkenne mitääntekemättömyyteen sen sijaan että tekisitte mitä tahansa. Tekemättömyys johtaa ikävystymiseen. Yleensä ihmisillä on taipumus syyttää ikävystymisestä ympäristöään. Valinta on teidän.

Mietelauseet

Uskonto on varmuutta ilman todisteita.
Hyvä elämä on ainoa uskonto.
Vastoinkäymiset voivat opettaa syntisenkin rukoilemaan, menestys ei koskaan.
Ihmisen tavat muodostavat hänen kohtalonsa.
Tuuli puhaltaa – ruoho taipuu.

Blogini

Kalajoen kuntavaalin 2017 tarkastelua

Mielenkiintoiset blogit

Perussuomalaisten vaalitappion taustalla paikallista riitelyä ja hajanaisuutta

Tyyntä myrskyn edellä?

Vihreä vyöry ja Soinin katkera finaali

Kuntavaalit 2017 pikakuva - mikä olennaisinta?

IL-analyysi: Kolme syytä perussuomalaisten karuun tappioon

Alueelliset uutiset

Vihreille kolme paikkaa Kalajoella

Puukotuksen uhrilla hengenvaarallisia vammoja

Kotimaan uutiset

Kuntavaalit 2017

Kuntavaalit 2017

Valtava nousu kaupungeissa: Näin vihreä aalto pyyhkäisi yli Suomen suurimpien kuntien

Miten kävi kunnassasi? Tässä tulosraportit koko maasta

Keskusta vei puolet Kalajoen äänistä

Paavo Väyrynen, feministit ja piraatit ryminällä Helsingin valtuustoon – Väyrynen haluaa jarruttaa kaupungin kasvua

Perussuomalaisille raju lasku – Soini otti vastuun

Rökäletappio voi tahmauttaa hallituksen työtä – Sdp epäonnistui pahasti vaaleissa, joissa vihreiden arvot voittivat ja perussuomalaisten hävisivät

Luvaton rajanylitys Kiteellä – kaksi hakee turvapaikkaa

Ulkomaan uutiset

Trump on epäillyt ilmastonmuutosta, mutta nouseva merenpinta uhkaa hänenkin tiluksiaan

Analyysi: Kaksi viikkoa Ranskan vaaleihin – Kärkinelikon väliset erot tiivistyvät

Hakkeriksi epäilty venäläismies pidätetty Barcelonassa − yhteyksiä Trumpin vaalivoittoon?

Talousuutiset

Teollisuuden uudet tilaukset lisääntyivät lähes viisi prosenttia

Sanoma luopuu televisiotoiminnasta Hollannissa – kirjaa satojen miljoonien tappiot

Veikkaus aloittaa lähes tuhatta työntekijää koskevat yt:t

Urheilu-uutiset

Katso Patrik Laineen kaikki 36 maalia kolmessa minuutissa – häikäisevä ilotulitus suomalaistulokkaalta!

Loppukevennys

Media: Tukholman terroriteosta epäilty harmitteli: Isku epäonnistui

Miljönääri veti hevosensa Seinäjoen suurkilpailun listalta – vanha riita taustalla vaikutti

IL-analyysi: Historiallinen vaalitappio - kello tikittää Juha Sipilälle

25 pahoinpitelystä tuomittu Johansson läpi - sai eniten ääniä Laitilassa

Miehet kaappasivat turvapaikanhakijan autoon ja hakkasivat soramontulla

YLE AREENA

Soinin tunteikas puhe tappion hetkellä – "Vanha samurai lähtee"

Niinistön voitonpuhe: Tämä on viesti tasa-arvon puolesta

Kuntavaalit

Musiikki

Giovanni Marradi - Tango de Roses

Andre' Rieu - Fernando - ABBA

The Cars - Drive - Who's Gonna Drive You Home - Lyrics

GIOVANNI MARRADI - Selection

John Sokoloff ★ "El Manor" | L.O.V.E.

Franz Liszt ★ "DREAM of LOVE" /Liebestraum

THE ONE THAT I LOVE (română)

Terry Jacks ~ I'm So Lonely Here Today

Dreams

Nostalgia - Francis Goya and Richard Clayderman

Liikunta ja terveys

Paino 105,8 kg. Verenpaine aamulla 150/94 pulssi 53. Verenpaine illalla 157/87, lepopulssi 57. Jumppa 0/1370 min, kävely 6/60 km, pyöräily 0/129 km, uinti 0/17400 m, kuntosali 30/3510 min, juoksu 0/0 km, hiihto 0/0 km , rullaluistelu 0/0 km.

Kalajoki-näyttely


Kirpputori Etapin esittely

Kalajoki-näyttely Etappi-Kirppiksellä

Kalajoki-näyttelyn synty

Kalajoki-näyttelyn valokuvanäyttely

Kalajoki-näyttely Tapion Tuvalla


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti