perjantai 10. helmikuuta 2017

PE 10.02.2017

Lukioaikanani 1970-luvun vaihteessa kuljimme Rautiosta kimppakyydeillä Kalajoen lukioon. Vuoroviikoin autoilimme Rautiosta Kalajoelle ja takaisin. Kuvassa Jaakko Okkonen, Erkki Aho ja Keijo Nivala. Näyttää kuvan perusteella olevan minun vuoroni olla kimppakyyditsijänä.

Päivän sää Kalajoella

Tänään Kalajoella on melko pilvistä ja poutaa. Lämpötila on - 6 C ja - 12 C välillä. Tuulen suunta on idän ja etelän väliltä. Tuulen voimakkuus on 1-4 metriä sekunnissa. Ilman suhteellinen kosteus on 90 %. Aurinko nousee 08.38 ja laskee 16.40. Päivän pituus Kalajoella on tänään 8 tuntia 02 minuuttia.
Tänään on Elinan, Ellenin ja Ellan nimipäivä..
Huomisen ennuste
10 vuorokauden sääennuste Kalajoelle näyttää tältä

Päiväni

Nukuin huonosti yön. Heräsin useita kertoja. Oli vaikea saada unta. Heräsin aamulla vasta 9.00 aikaan huonosti nukutun yön jälkeen. Kävin pesulla. Join aamukahvit ja lähdin toimistooni Kalajoki-näyttelyyn Etappi-Kirppikselle. Näyttelytilat Etappi-Kirppiksellä on erittäin hyvät. Kuitenkin aina on parantamisen varaa. Ideoin talojen pienoismallien osalta esillepanojen parantamista. Toteutus seuraa myöhemmn.
En ole vielä toistaiseksi löytänyt rahoittajaa, joka voisi rahoittaa näyttelyn laajennuksen suunnitelmani mukaisesti lähes kaksinkertaiseksi. Vastaavaa näyttelyä näin tasokkaana kotiseutuhistoriasta ei minun tietääkseni löydy muualta Suomesta. Kalajoki-näyttelyn taiteilijat ovat erittäin taitavia ammattilaisia.
Lähetin Kalajoen kaupungin virkanaisille sähköpostia. Jos kielikoulutusasia ei ole tiistai-iltaan mennessä hoidettu kuntoon, niin silloin minä ryhdyn asian vaatimiin toimenpiteisiin Kalajoen elinkeinotoimiston toiminnan tehostamiseksi. Vaadin elinkeinopuolelta vastuuta ja tuloksia. Teen sen julkisesti. Yritysjohtajana ja kaupunginvaltuutettuna en voi katsella sivusta tällaista toimintaa.

Mielipiteeni

Liike-elämän ammattilaiset tietävät, että tyytyväinen asiakas on paras mainos yritykselle. Siksi yritysmaailmassa on välttämätöntä panostaa sujuvaan ja toimivaan kommunikaatioon. Kommunikaatio- ja vuorovaikutustaidot sekä kyky kuunnella tarkkaavaisesti ja tehdä teräviä havaintoja kuuluvat liikemaailmassa ammattitaidon perusteisiin. Sama pätee palveluammatteissa ekä luonnollisesti myäs ihmissuhdetyössä. Esimerkiksi hoitoalalla voidaan jopa sanoa, että asiakkaiden elämänlaatu riippuu olennaisesti siitä, kuinka vuorovaikutus ammatti-ihmisten kanssa onnistuu. Yksi kommunikaation kiperimmistä kysymyksistä on, miten ilmaista ajatuksiaan riittävän avoimesti nujertamatta toista osapuolta. Miten oppia pitämään kiinni omista tarpeistaan ja rajoistaan olematta hyökkäävä tai tarpeettoman jäykkä. Tarvitaan myös dipolomatiaa.

Mietelauseet

Totuus on se joka oli ensin.
Totuus riippuu näkökulmasta.
Tyhjän saa pyytämättäkin.
Ihmisiä ei hallita muuta kuin palvelemalla heitä. Tämä sääntö on ilman poikkeusta.
Nainen on tehty rakastettavaksi, ei ymmärrettäväksi.
Hyvät sydämet särkyvät herkimmin.

Blogini

AIK- JHT 7-3

Mielenkintoiset blogit

Poliittinen islam ei kukistu vankiloissa
Taas meidät käräytettiin

Nyt on aika vaikuttaa EU:n maatalouspolitiikkaan

Sota-ajan elänyt voi vain hämmästellä

Kotimainen korruptio elää ja voi hyvin

Mitä kuuluu - kuka käskee?

Professori Markku Kuisma: Eurosta tuli Euroopan hajottaja

Aktiv Hansan kauppakirjat?

Koiviston konklaavista

SSP-sopimus

Valtiopetos on tosiasia

Prof. Heikki Ylikangas tunnustanut…

Kansainvälinen oikeus ja suomalaiset

Alueelliset uutiset

Tulipallon lento tallentui autokameraan Raahessa

Kotimaan uutiset

MTV Pietarsaaressa: Richard vei paloittelusurman uhrin asuntoon – "Hän halusi sinne... en olisi arvannut, että tällaista tapahtuu"

Ylestä irtisanoutunut Susanne Päivärinta valottaa lähtönsä taustoja HS:ssa – tylyttää päätoimittaja Atte Jääskeläistä

HS: Valtio löysi Terrafamelle uuden omistajan ulkomailta

Terrafame sopi 250 miljoonan euron rahoituksesta – sijoittajana Trafigura

Terrafamelle 250 miljoonan euron rahoitus – Vähemmistöomistajaksi öljyä ja metalleita kauppaava Trafigura

Johtivatko Sipilän talousluvut harhaan? "Ei voida pitää talouspolitiikan menestyksen mittarina"

Näin kaksoiskansalaisiin ja Puolustusvoimiin liittyvä uutisointi eteni – puolustusministeri Niinistön kommentit loivenivat

Lappu luukulle ja puolisolle sydänkohtaus - pienyrittäjän tylyt terveiset ulosottomiehelle: "Ketuttaa niin perkeleesti"

Poliisi tutkii Pietarsaaressa paloittelumurhaa: poliisikoirat etsivät ruumiinosia

Mies oli puristua hengiltä hississä Helsingin rautatieasemalla – sivulliset kuulivat avunhuudot

Ulkomaan uutiset

Trumpin maahantulokiellon hyllytys jatkuu – kiista siirtyy todennäköisesti korkeimpaan oikeuteen

Uusia tietoja Trumpin ja Putinin puhelusta - Trump pitää USA:n ja Venäjän välistä ydinasesopimusta huonona

Jo yli 100 kuollut Brasiliassa poliisilakkojen aikana

Talousuutiset

Valtio myi suomalaisten suosimaa osaketta kymmenillä miljoonilla

MaRa hehkuttaa: Suomi herätti jättiläisen – aiheuttaako Finnairin Kiina-ongelma ”pullonkaulan” matkailulle?

Rakentaminen käy kuumana – pula kotimaisista tarvikkeista vauhdittaa rakennusalan tuontia Venäjältä

Urheilu-uutiset

Johaug-päätös tuli - 13 kuukauden kilpailukielto

Ampumahiihdon MM-kisojen palkintopallilla kuohui – venäläisjuontajan vati meni nurin: ”Olet sika”

Lapsellinen käytös palkintokorokkeella vei huomion maailmanmestareilta – taustalla Venäjän dopingskandaali

Suomen hiihdon jättimenestys Lahden MM-kisoissa, mikä oli totuus?

Kuva paljastaa: Suomen hiihtolegenda vetää nappia naamaan kesken kisan

Venäläisjuoksija menettää Lontoon kultamitalin - kohujuoksijalle toinen olympiakulta

Mitalisijat karkasivat Mäkäräiseltä heti alussa – hirmuinen tehtävä takaa-ajoon

Loppukevennys

Joukkotappelu Etelä-Afrikan parlamentissa

Matalapalkkatyö lyhentää elinikää enemmän kuin alkoholi tai lihavuus – "Ei väliä, onko työ fyysisesti raskasta vai kevyttä"

Toimitusjohtaja sai raivokohtauksen Tyksin aulassa – poliisi raudoitti naisen ja vei putkaan

Moottorisahoilla varustautunut rosvojoukko iski keskellä kirkasta päivää maantiellä Albaniassa – saaliina säkkikaupalla käteistä

Satoja rantautuneita valaita kuollut Uudessa-Seelannissa

Kaksi epäiltyinä törkeästä ihmiskaupasta - uhri painostettiin prostituutioon
AL: Puolustusvoimien komentajalta väärää tietoa jahtimatkoja tarjonneista yrityksistä VTV:lle

YLE AREENA

Noin viikon uutiset

Sharialakia Tanskassa

Ei hautoja joilla itkeä

Izmirin ihmisbasaari

Musiikki

Una Fiesta Accordeon Mix

Una Paloma Accordeon Mix

Una Romantica Accordeon Mix

Liikunta ja terveys

Paino 105,0 kg. Verenpaine aamulla 138/94 , pulssi 56. Verenpaine illalla 153/87 , lepopulssi 57 . Jumppa 0/780 min, kävely 0/ 13 km, pyöräily 0/19 km, uinti 0/10200m, kuntosali 60/2190 min, juoksu 0/0 km, hiihto 0/0 km, rullaluistelu 0/0 km

Kalajoki-näyttely


Kirpputori Etapin esittely

Kalajoki-näyttely Etappi-Kirppiksellä

Kalajoki-näyttelyn synty

Kalajoki-näyttelyn valokuvanäyttely

Kalajoki-näyttely Tapion Tuvalla



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti