torstai 3. marraskuuta 2016

TO 03.11.2016

Kansanedustaja Antti Rantakangas esiintyi MOT-ohjelmassa, jossa käsiteltiin Nuorisosäätiön asioita. Antti Rantakangas oli myös mukana allekirjoittajana tutkintapyynnössä, jossa kahdeksan kansanedustajaa kuudesta eri puolueesta pyysi rikostutkintaa PR-talojen konkurssivyyhdessä. Antti Rantakangas kuitenkin pyyhki nimensä yli, kun huomasi, että asia koskee myös Markku Kosken toimintaa.

Päivän sää

Lämpötila aamulla + 2 C, tuuli koillisesta 7 m/s, pilvistä ja poutaa , suhteellinen kosteus 85 %, lämpötila päivällä - 3 C , aurinko nousee 08.15, aurinko laskee 15.57, päivän pituus 07.42 min.

Huominen sää Kalajoella

Päiväni

Heräsin tänään kello 06.00. Katsoin aamulla mielenkiintoisen MOT-ohjelman Nuorisosäätiön ja Arto Merisalon toimista. Jumppasin 40 minuuttia. Kävin suihkussa. Valmistin ja söin terveellisen aamupalan. Luin sähköpostit. Vs. Liikkuntasihteeri tekee hyvää työtä urheiluseurojen kanssa. Uskon vahvasti siihen, että Merenojankoulun liikuntasalista saadaan toiveiden mukainen. Katsoin facebookin. Luin lehdet ja tein muistiinpanot.
Join aamukahvit ja lähdin Kalajoki-näyttelyyn omaan konttoriini, päivystän siellä 10-12 välisen ajan. Tänään vierailijoita oli mm. Tampereelta.
Kävin uimassa 1000 m Sanifanissa.

Uutiset

Ylen mittaus: SDP selkeä ykkönen – kokoomus pomppasi keskustan kantaan

Zyskowicz on puhunut 220 kertaa, Harkimo nolla – HS selvitti kansanedustajien puheenvuorot täysistunnoissa

Nokia saattoi loppuun Suomen historian suurimman yrityskaupan – toimitusjohtaja Rajeev Suri hehkuttaa yhtiön muutosta

Sotarikoksista syytetty Syyrian johtaja al-Assad aikoo pysyä vallassa vielä vuosia – syyttää sodasta ”pahoja tulkintoja”

Onko Nord Stream 2 -putki poliittinen kysymys tai turvallisuushuoli? Pohjoismaissa toivotaan EU-linjaa kaasuputkesta

IS selvitti venäläisten kiinteistökaupat Suomessa – tutkija: ”Puolustusvoimien toimintojen läheltä on ostettu paikkoja”

Viipuri on nykyään surullinen näky – video paljastaa rauniot ja hylätyt kodit

Guggenheim nousee ehkä sittenkin – Kustannukset jaettaisiin Helsingin kaupungin ja yksityisten kesken

Apteekkarit tahkosivat taas valtavat tienestit – HS:n hakukone näyttää oman paikkakuntasi apteekkarin tulot

Aleppoa uhkaa tulimyrsky – Venäjän tuhovoimainen lentotukialus lähestyy Syyrian rannikkoa

Pelastuneet YK:lle: Jopa 240 voinut hukkua Libyan rannikolla

Mielenkiintoiset blogit
Soutjärven partisaanitytöt ja muita löytöjä Venäjältä

Täpärällä se oli

Erkin blogit

Kalajoki-näyttely Etappi-Kirppiksellä

Kalajoki-näyttelyn synty

Kalajoki-näyttelyn valokuvanäyttely

Kalajoki-näyttely Tapion Tuvalla

Aarne Saaren muistolaatasta


Asiakkaan tarpeet ratkaisevat

Valtiopetoksesta tutkintapyyntö – suojelupoliisin virkavelvollisuuksien laiminlyönti

YLE AREENA

Vaalirahamiesten kylpyläkaupat

Noin viikon uutiset

Verotarkastaja tulee visiitille

Päivän mietelause

Pahinta pelkuruutta on se, että tietää mikä on oikein, eikä tee sitä.
Älä ota elämää vakavasti, et koskaa selviä siitä hengissä.
Kannattaa mielluummin kysyä tyhmiä kysymyksiä, kuin korjata tyhmiä virheitä.
Jos on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ottaa.
Kun kaunis nainen hymyilee, jonkun kukkaro itkee.
Ei ole kahta samalaista ihmistä ja molemmat ovat siitä iloisia

Musiikki, joka on jäänyt mieleeni

Beethoven "Für Elise" Valentina Lisitsa Seoul Philharmonic

The Platters - Only You - Lyrics

All My Loving - The Beatles - Live at the BBC

Elaine Paige Memory Cats Lyrics YouTube

Celine Dion - My Heart Will Go On

Whitney Houston - I Will Always Love You

Bonnie Tyler - Total Eclipse of the Heart

Dirty Dancing - Time of my Life (Final Dance) - High Quality HD

Barbra Streisand - Woman in Love ( Lyrics )

DON'T CRY FOR ME ARGENTINA MADONNA

Liikunta ja terveys

Painoni 104,5 kg, verenpaine 153/95, lepopulssi 72. Jumppa 40 /4920 min, kävely 0 km/293 km, pyöräily 0 km / 1727 km, uinti 1000 m / 61000 m, kuntosali 0 min. / 3270 min, juoksu, hiihto, rullaluistelu.

Loppukevennys

Rovion ex-pomo aikoo rakentaa tunnelin Helsingistä Tallinnaan – etsii nyt 15 miljardin rahoitusta Kiinasta

Näiltä alueilta Venäjä on hankkinut maita järjestelmällisesti

Venäläinen Sistema tekee ostotarjouksen Honkarakenteesta

Honkarakennetta havittelevan venäläisyhtiön pääomistajaa syytetty rahanpesusta

Epäilty Jopo-varas haksahti Jaakon Tori.fi-ilmoitukseen: ”Jätkän ilme oli priceless, kun huomasi jääneensä kiinni”

Rakkautta ensisilmäyksellä! 92-vuotiaat Hemmi ja Eila valmistautuvat häihinsä – "Koskaan ei ole liian myöhäistä rakkaudelle"

VALTIOPETOS

Nettikirja

Natura

Jorma Jaakkola

Oikeusvaltio Suomi

Oikeuslaitos ja poliisiblogi


Oikeusvaltio Suomi

Oikeuslaitos ja poliisiblogi

Jyrki Virolainen Irvokas näytelmä oikeusvaltiossa

Sinivalkoinen kavallus

SUOMEN TRAGEDIA .. tästä kansan ahdinko alkoi

Presidentti Halosen salaamispäätös 30.8.2002

Laman ja Rahan Pelurit selvitys laman ”hoidosta”

Koiviston konklaavin salaisesta muistiosta

Pankit harhauttivat

Koiviston konklaavin lähdetiedot…

Ei vain armorikkautta, vaan oikeutta!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti