maanantai 25. huhtikuuta 2016

MA 25.04.2016

Elokuvateatteri Kuvala ( Tauno Päivikön perustama) tarjosi 1930-luvulta lähtien kulttuuripalvleuksia kalajokisille. Erityisesti se on Plassin työväestön suosiossa. Kuva vuodelta 1977.

Päivän sää

Lämpötila aamulla -1 C, tuuli koillisesta 4 m/s, pilvistä ja poutaa, suhteellinen kosteus 73 %, lämpötila päivällä + 5 C , aurinko nousee 05.14, aurinko laskee 21.31, päivän pituus 16.17 min.

Huominen sää Kalajoella

Tapahtumat

Tänään oli Kalajoen valtuuston kokous ja valtuustoseminaari klo 17.00 – 21.25

Tilasin kopion KHO.n päätöksestä 28.10.2015 taltionumero 3053 diaarinumero 2000/3/15.

Kalajoen kristillisen opiston alkutaipaleelta
Tutustumismatka yhtenäiskouluihin

Kalajoen Säästöpankintalo Omapohja

Raution uusi koulu- ja palvelukeskus

Pistoshoidon odottamaton jälkivaikutus

Urheiluvuosi 2015

Puolustusneuvoston puheenjohtaja

Eduskunnan oikeusasiamiehen päätös Dnro 764/4/16 14.4.2016
Erkin kommentti: Nyt edellytetään kansanedustajilta toimintaa Suomen palauttamiseksi oikeusvaltioiden joukkoon. Olen joutunut käymään oikeustaistelua jo yli 21 vuotta, vaikka todistusaineistot ovat kiistattomat ja rikolliset ovat tunnustaneet tekonsa. Siksi odotan kansanedustajilta toimenpiteitä.

Sain Raution koulun kuntoselvitysraportin. Tekninen lautakunta on päättänyt laittaa Raution koulun kylmilleen. Mielestäni nyt kyläyhdistyksen on raegoitava, sillä jos koulu on kylmillään niin se ei ainakaan paranna sen tilaa. Tekninen lautakunta ei ole tehnyt purkupäätöstä.
Tein rautiolaisille ehdotukseni pohjaksi Raution uuden koulu ja monitoimikeskuksen suunnitelmaksi. Laitoin ehdotukseni kylätoimikunnan puheenjohtajalle.

Uutiset

MTV3

Yle.fi

Yle urheilu

MV-lehti


Jääkiekon alle 18-vuotiaiden MM: loppuottelu

Pikkuleijonat voitti MM-kultaa – Puljujärvi nuiji hattutempullaan Ruotsin maanrakoon

Puljujärvi Ruotsin kaataja – Pikkuleijonat murskaavasti MM-kultaan!

Pakolaispolitiikan teoria ja käytäntö

Presidentti Obama aloitti viimeisen Saksan-vierailunsa – ”Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen tulee edetä TTIP-sopimuksen suhteen”

HS:n kirjeenvaihtaja matkaa Ladalla läpi Venäjän – Annikki Tähden kaipaama puisto rapistuu Viipurissa

Lehmien maidontuotanto on kasvanut huimasti Suomessa – Toukolan tilalla karja viihtyy pihatossa

Ammattiliitot ovat mukana osinkojuhlissa

Britannia: Suomessa piilevä terrorismin uhka – ”Hyökkäykset voivat olla summittaisia”

Asiantuntija: Näin suomalainen rynnäkkökivääri päätyi naamiomiehen käsiin Libyassa

ISIS mestasi 200 syyrialaislasta (sis. raakaa materiaalia*)

Saudi-Arabia: Yli 800 al-Qaidan jäsentä kuoli sunnuntain ilmaiskussa Jemenissä

Ryhmä iranilaisia yritti Venäjältä Suomeen – ”Olimme vain askeleen päässä rajalta”

Leijonille avautumassa huikea näkymä MM-kisoihin – Barkov, Granlund ja Jokinen tulossa joukkueeseen!

Mielenkiintoiset blogit

Tietoa islamista

Jos työ olisi herkkua, niin herrat tekisivät sen itse

Laittoman maahantulon järjestäminen

Turvapaikanhakijoiden taustat

Näkökulma: Satraappien paluu - maakuntauudistus luo 36 uutta kovapalkkaista virkaa

Miten käy ay-liikkeen?

Kommentti: Nyt tuli Soinille & Persuille liikaa Berneriä!

Kommentti: En­nä­tys­kak­sik­ko löi naulan arkkuun – yksi osa suomalaista kiekkoa on tapettu
Erkin kommentti: Odotan, että jääkiekkoliitto tekee asiassa jotakin. Toivon, että JHT ja Imatran Ketterä saavat kutsun Mestiseen ja Mestis jaetaan kahteen lohkoon.

Yhteiskuntasopimuksen vapaamatkustajat

Juha.Sipilä.fi

Hanna Halmeenpää

Metallikatu syksyllä 2015

Mielipiteeni

Kunnan tehtävänä on yritystoiminnan osalla tooimintaedellytysten luonti. Kaavoitus ja maahanhanki on juuri tallaista toimintaa. Kunnan tehtävänä ei ole kilpailun rajoittaminen. Merta-Marketin tontti on annettava vapaaseen kilpailuun. Uskon, että Kalajoen Halpa-Halli on todella kiinnostustunut tuosta tontista. Jos Halpa-Halli saa ostaa Merta-Marketin tontin Kalajoen kaupungilta niin nykyisestä Halpa-Hallista voitaisiin tehdä Kalajokitalo, mikä olisi monnitoimitalo ja palvelukeskus. Se sisältäisi Kalajoen vetovoimaisen lukion, jossa tulevaisuudessa olisi 500 oppilasta ja kirjaston, Kalajoki-näyttelytila ja muut näyttelytilat, tilat kansanopistolle, tilat nuorisolle, tilat vanhemmalle väestölle ja ruokailumahdollisuuden, palvelukeskuksen, josta saa kaikki atk-palvelut mitä tavallinen kansalainen tarvitsee esim. apu sosiaalipalveluille ja terveyspalveluille esim. etälääkärisysteemi, työllisyyspalvelut, työpajat, tilat pienille yrityksille ja palveluille jne. Tämä olisi erittäin hyödyllinen ja taloudellinen sekä kaukonäköinen ratkaisu kalajokisille ja heidän tulevaisuudelleen.

Kalajoella suositaan työperäistä maahanmuuttoa. Kalajoella on maahanmuuttajia noin 15 eri maasta. Kalajoella työskentelee noin 350 maahanmuuttajaa. He työskelevät pääasiassa maatalouden, turkistalouden ja teollisuuden alalla. Kalajoella ei haluta sosiaaliturvan varassa eläviä maahantunkeutujia. Kalajoella ei kuitenkaan järjestetä kielikoulutusta maahanmuuttajille. Tähän on saatava muutos. Alan selvittää miksi ei Kalajoella järjestetä maahanmuuttajille koulutusta.

Päättäjän näkemys asiasta keskustelun pohjaksi
Paras ja taloudellisin ratkaisu

Kalajoen kaupunki on päättänyt käynnistää Merenojan yhtenäiskoulun suunnittelun. Merenojan yhtenäiskoulussa on vuonna 2019 yhteensä 1280 oppilaista, joista yhtenäiskoulussa on 980 ja lukiossa 300 oppilasta. Alueellisesti yhtenäiskoulun 1-6 oppilaista 53 % Pohjankylältä, 18 % Vuorenkalliolta, 15 % Etelänkylältä, 9 % Rahjasta, 5 % Mehtäkylästä. Rahjan koulun oppilasalue ulottuu Tapion Tuvan risteysalueelle saakka.

Merenojan yhtenäiskoulun oppilasjakautuma on seuraava 1. lk 4 ryhmää, 2. lk 4 ryhmää, 3. lk 4 ryhmää, 4. lk 4 ryhmää, 5. lk 3-4 ryhmää 6. lk 4 ryhmää. Minua urheilumiehenä kiinnostaa liikuntatuntien järjestäminen yhtenäiskoulussa ja ennen kaikkea liikuntaan varattavien tilojen määrä. Liikuntatuntien määrä yhtenäiskoulun ala-asteella jakaantuu seuraavasti:1. – 4. lk 2 h/vko, 5. lk 3 h/vko ja 6. lk 2 h/vko. 4. – 5. lk on lisäksi valinnaisia opintoja 2 h /vko ja 6. lk 4 h /vko. Uskon, että moni oppilas haluaa myös valita liikunnasta valinnaisia opintoja. Tämä merkitsee sitä, että liikuntasalin tarve on 1-6-luokilla vähintäänkin 60 viikkotuntia, todennäköisesti jopa 80 tuntia.
Tähän liikuntasalin tarpeeseen on lisättävä ylä-asteen eli 7-9-luokkalaisten liikuntasalin tarve, mikä on vähintäänkin 32 tuntia, todennäköisesti 40 viikkotuntia. Sen lisäksi lukion viikottainen liikuntasalin tarve on noin 40 tuntia, kun otetaan huomion myös liikuntalinjojen salin tarve. Liikuntasalin kokonaiskäyttötarve tulee olemaan noin 140-160 viikkotuntia.

Merenojan koululle yhteyteen on rakennettava täysimittainen sali lisätiloineen, mikä merkitsee noin 1200 m2 hallitilaa, mikä voidaan jakaa viiteen eri osaan. Halli voidaan rakentaa Merenojan koulun yhteyteen, kun puretaan nykyinen kirjastotila pois. Täysimittainen halli palvelee myös salibandynpelaajia, lentopallopelaajia jne.

Merenojan yhtenäiskoulun ala-asteen luokista yksi voisi olla urheiluluokka ja toinen taideluokka ja sama linja voisi jatkua yläasteen luokissa sekä lukion urheilu- ja taidelinjoissa. Tällä tavalla mahdollistetaan kalajokisille ja mahdollisesti lähialueenkin nuorille mahdollisuus kilpailutoimintaan urheiluseurojen joukkueissa. Urheilumenestys toisi näkyvyyttä niin Kalajoelle, kalajokisille urheiluseuroille kuin Kalajoen lukiollekin.  Urheilutoiminta voisi jatkua ympärivuotisena siten, että jatketaan kesän ajan eri-ikäisten urheilukouluna läpi kesän. Näillä ratkaisuilla mahdollistetaan Kalajoen matkailulle lisää vetovoimaa, kun Merenojan koulusta tulisi lähes urheiluopistotasoinen alue jota voitaisiin tehokkaasti käyttää liikuntaharrastuksiin myös kesäaikana.

Halpa-hallille tulee myydä ns. kauppakeskukselle varattu tontti. Nykyiseen Halpa-halliin voitaisiin toteuttaa nykyaikainen lukio ja varmistaa siten lukion laajentaminen tulevaisuudessa jopa 500 oppilaan lukioksi. Lukion lisäksi tiloihin voitaisiin sijoittaa kirjasto ja nuorisotoimi sekä muitakin toimintoja. Kalajoen lukion vetovoimaisuus on varmistettava uusilla ajanmukaisilla tiloilla ja vetovoimaisilla linjaratkaisuilla. Yhtenäiskoulu voitaisiin toteuttaa hyvin Merenojan kouluun, kun tilaa vapautuu lukiolta. Mielestäni tämä ratkaisu olisi Kalajoen kaupungin kannalta kaikkein paras ja taloudellisin ratkaisu. Samalla saataisiin kaupallisten palvelujen paraneminen toteutettua järkevällä tavalla.

Erkki Aho
kaupunginvaltuutettu

Päivän mietelause

Keskellä kuljet varmimmin.
Tunteilla ei ole mittaa ja siksi kaikki opit keskitiestä ovat vääriä.
Suurmiesten paheet ovat muiden silmissä hyveitä.
Hyvyys ei tee ihmistä onnelliseksi eikä onni hyväksi.
Ketun kanssa kettuillaan.
Säikähdämme omia vikoja, kun näemme ne toisissa.

Värssy

Mitä laulavat laineet sulle,
mitä mieleesi tuuli saa?
Nekin onnea tahtoavat varmaan
minun kanssani toivottaa.

Musiikki, joka on jäänyt mieleeni

Antti Tuisku - Rakkaus on.

Antti Tuisku: Hyökyaalto (OFFICIAL VIDEO)

Antti Tuisku - Keinutaan feat. VilleGalle

Eino Grön - SÄ KUULUT PÄIVÄÄN JOKAISEEN

Eino Grön - Ilta Saimaalla

Eino Grön - Erottamattomat

Anneli Mattila - Laulun lahjan sain (Lyrics)

Anneli Mattila - Ne na na na (Lyrics)

Anneli Mattila - Suojaan

anne mattila- voima rakkauden (sanat)

Liikunta ja terveys

Paino 102,5 kg, verenpaine aamulla 153/93 , lepopulssi 58, verenpaine illalla 153/93, lepopulssi 54. Uinti 0 m / 19 000 m, Jumppa 0 min / 2230 min. Kuntosali 0 min/ 2160 min, Kävely 0 km/ 69 km Pyöräily 0 km / 77 km , Hiihto 0 km/ 28 km, juoksu 0 / 0 km, rullaluistelu 0 / 0 km.

Loppukevennys

Ryöstöyritys mopoautolla paljasti nuorten valtavan rikosvyyhdin – huumeita, väkivaltaa, anastuksia koulukavereilta kesken oppitunnin

Nouseeko Jesse Puljujärvi Leijoniin? – "Olisi sensaatiomainen juttu"

Kalajoki Hiekkasärkät

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti