keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

KE 06.04.2016

Raution keskustaan on tarkoitus pystyttää Kalajoen vanha apteekkirakennus
Kalajoen Osuuskaupan Raution myymälä on tarkoitus kunnostaa ja sihen voidaan sijoittaa rautiolaisia kiinnostavia toimintoja ja palveluja

Päivän sää

Lämpötila aamulla +2 C, tuuli kaakosta 3 m/s, pilvistä ja vähäistä sadetta, suhteellinen kosteus 98 %, lämpötila päivällä + 5 C , aurinko nousee 06.22, aurinko laskee 20.32, päivän pituus 14.10 min.

Huominen sää Kalajoella

Tapahtumat

Olin tänään Raution kylätoimikunnan kokouksessa ja nyt voin sanoa, että Raution koulu ja monipalvelukeskus jytkähti eteenpäin. Paikalla oli yli 30 henklöä. Olen todella iloinen, että Rautioon ryhdytään suunnittelemaan todellista tulevaisuuden koulua ja monipalvelukeskusta, siis sellaista missää tuotetaan sivistys- ja sosiaalipalvelut sekä mahdollistetaan myös muut palvelut esim. elikeinopalvelut yhden katon alta kylän keskeisimmältä paikalta. Siis energiatehokas ”kunnantalo” kaikkine palveluineen. Energiatehokkuudesta johtuen käyttökulut ovat pienet. Rautiosuunnitelma tarvitsee tuekseen myös elinkeinopoliittisen ohjelman, jonka avulla varmistetaan työtä ja työpaikkoja Rautioon.

Johanna Kiviniemi, Sauli Kuha, Pertti Rönkkö, Petri Oulasmaa

Pääministeri Aleksei Kosyginin vierailu Kalajoelle 16.6.1966

Suomen ja Neuvostoliiton välinen yhteistyö – Kekkonen ja Kosygin Raahessa ja Kalajoella

Haasteellinen tehtävä

Eläinsuojan ympäristölupaharkinnassa huomiotavaa

Ulkoisen sädehoidon 21., 22.,23., 24., ja 25.s kerta

Urheiluvuosi 2015

Puolustusneuvoston puheenjohtaja

Sain Raution koulun kuntoselvitysraportin. Tekninen lautakunta on päättänyt laittaa Raution koulun kylmilleen. Mielestäni nyt kyläyhdistyksen on raegoitava, sillä jos koulu on kylmillään niin se ei ainakaan paranna sen tilaa. Tekninen lautakunta ei ole tehnyt purkupäätöstä.

Perämeren hylkeenpyytäjät

Isonvihan aikana Alavieskasta siepattuja lapsia ja nuoria

Uutiset

MTV3

Yle.fi

Yle urheilu

MV-lehti


Hallitus sopuun 400 miljoonan lisäleikkauksista – bensaveroa nostetaan, tie- ja ratahankkeita käynnistetään

Raide-Jokeri toteutuu: Hallitus antaa hankkeelle 84 miljoonaa euroa

Hallituksen kehysriihessä päättämät liikennehankkeet yksilöityinä

Niinistöltä tylyt terveiset veroparatiisiin rahojaan siirtäneille suomalaisille: ”Nyt on laskun aika”

Helsingin dopingpommi räjähti? 18 venäläisen MM-urheilijan kerrotaan kärynneen

Nordean asiakkailla yhä 200 hallintayhtiötä veroparatiiseissa

Hallitus löysi sovun sotesta – maakuntaveroa ei tule vielä, yhteistyöalueita tulee viisi
Euroopan komissio esittää muutoksia turvapaikka­käsittelyyn – loisi sitovan taakanjako­järjestelmän

Hallitus sopi sote-rahoista: Valtio rahoittaa sosiaali- ja terveyspalvelut

Analyysi: Näkyvissä ohutta yläpilveä – sote ei ole lähellekään valmis

Sote-uudistus liikkeelle valtion rahalla: Rahoitusvastuu 18 maakunnalla, erityisvastuualueita 5

28 tuen lista: Asumistuki, lapsilisät, sotilasvammakorvaukset... näiden saajilta hallitus nyt höylää

Nokialta jätti-irtisanomiset Suomessa – jopa 1300 työpaikkaa katoaa

Poikkeuksellinen tapaus: Poliisi harkitsee rikostutkintaa Verohallinnosta – taustalla rikkaiden verokikkailu

Massiivinen dopingpommi – nyt kärähti Venäjän nuorten jääkiekkomaajoukkue!

Mielenkiintoiset blogit

Panaman kanavan kavala kari on Nallen painajainen

Kiistelty hallintarekisteri ja Panaman tietovuoto liittyvät toisiinsa

System error

Veroparatiisien salaisuudet paljastuvat

EU vaatii, - on selitys oman edun mukaiselle poliitiikalle

SOTARIKOLLINEN ERDOGAN

Juha.Sipilä.fi

Hanna Halmeenpää

Rovaniemen jälleenrakennus sodan jälkeen

Eläkepuhallus on jo tapahtunut”

Mielipiteeni

Kansanedustaja Pirkko Mattila toimii eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtajana sekä poliisiasiain neuvottelukunnan puheenjohtajana. En tunne enkä tiedä valintaperusteita. Voidaan perustellusti epäillä, että rikolliset ovat tyytyväisiä tähän tilanteeseen.

Päivän mietelause

Nöyryys on sitä, että arvioi itsensä oikein.
Kunnianhimo on rauhan arkkivihollinen.
Menestyksen hintalippu ei näy.
Menestyvä kuulee vain suosionosoitukset. Muuten hän on kuuro.
Ei kukaan ole niin arka kunniastaan kuin se, jolla sitä on hyvin vähän.
Välimatka kasvattaa mainetta.

Värssy

Nouse riemu rinnassani
kaiu korkealle!
Kylvä onnenomenoita
tälle maailmalle!

Musiikki, joka on jäänyt mieleeni

Arja Saijonmaa - Tänään En Voi Luokse Tulla (Partisaanivalssi) - 1983

Evakon Laulu 1997 - Anneli Saaristo

Tapani Perttu - Nathalie1974

Eila Pienimäki - Yksi Ainoa Ihminen

Luodut toisilleen -Lasse Hoikka & Souvarit

Anita Hirvonen: Sydän rakastaa

Merja Rantamäki - VEIT SYDÄMEN

Eija Sinikka - Kanssasi Sun

Juhani Markola: Rakkauden aamu (1977 versio) +Lyrics

Voima Rakkauden • J.Tuominen

Terveys ja liikunta

Paino 101.6 kg, verenpaine aamulla 115/76 , lepopulssi 84, verenpaine illalla 162/94, lepopulssi 64. Uinti 0 m / 10 500 m, Jumppa 30 min / 1960 min. Kuntosali 0 min/ 1745 min, Kävely 0 km/ 46 km Pyöräily 0 km / 29 km , Hiihto 0 km/ 28 km, juoksu 0 / 0 km, rullaluistelu 0 / 0 km.

Loppukevennys

Syyte: poliisit tehtailivat virkavirheitä - poistivat nopeussakkoja tutuiltaan 29 kertaa

Olympialaisiin lähtevältä suomalaiselta yleisurheilijalta suoraa tekstiä valmentajasta: ”Pahoja kommunikaatiovaikeuksia”

SUSI YLLÄTTI PILKKIJÄN - "PITÄISKÖHÄN ETSIÄ PUUKKOA KOHTA"



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti