maanantai 4. toukokuuta 2015

MA 04.05.2015

Kirjani Olet Maamme Armahin Suomenmaa sisältää PR-talojen konkurssivyyhden selostuksen ja todistusaineiston eli valokopioidut asiakirjat rikoksista.

Päivän sää

Lämpötila aamulla - 5 C, tuuli pohjoisesta 1 m/s, selkeää ja poutaa, suhteellinen kosteus 95 %, lämpötila päivällä + 9 C , aurinko nousee 04.46, aurinko laskee 21.57, päivän pituus 17.11 min.

Huominen sää Kalajoella

Tapahtumat

Olen syntynyt ja viettänyt lapsuuteni Raution Alapäässä. Alapää oli ennen Raution kunnan keskus. Raution kunta liitettiin Kalajokeen vuonna 1973. Raution palveluja on ajettu alas koko ajan. Nyt oli vuorossa Raution koulu ja kirjasto. Olin aikanaan töissä Kalajoen Osuuskaupan Raution myymälässä. Tämä rakennus on ollut tyhjillään ja jopa purku-uhan alaisena. Olen kehitellyt nyt tällekin rakennukselle hyvän liikeidean. Rautiosta on kuitenkin saatavissa elinvoimainen kylä jos yhteisymmärrystä riittää. Valitettavasti olen erittäin huolestunut Raution tilanteesta.
Kotiseuturakkaudesta olen suunnitellut lakkautetavan Raution ( oman kouluni) tulevaisuutta ja toimintoja sekä myös Raution myymälän tulevaisuutta ja koko Raution kylän kehittämistä aina kaukolämpökeskusta ja uutta koulua myöten. Valitettavasti kukaan ei ole profeetta omalla maallaan. Olen aistinut, että Rautiossa on henkilö ( henkilöitä), jotka vastustavat Raution kehittämistä. Siksi olen harkinnut, että luovun haaveistani Raution kehittämisen suhteen. Minulla on riittävästi murheita muutenkin, jotka näkyvät tästä
Näkymätön käsi

Olen kotiseuturakkaana ihmisenä perehtynyt Kalajoen historiaan sekä Suomen historiaan ja olen tehnyt mielestäni merkittävän Kalajoki-näyttelyn tuleville sukupolville muistoksi Kalajoen historiasta. Kaikki tämä työ on ollut eräänlaista terapiaa minulle käydessäni oikeustaistelua nyt jo 20 vuotta. Rikolliset ovat tunnustaneet tekonsa ja näytöt ovat kiistattomat, mutta sitä huolimatta en ole saanut oikeutta vieläkään. Asiat ovat nyt korkeimman oikeuden käsittelyssä. Näyttelyn olen rahoittanut työttömyyskorvauksillani sekä ulosmitatulla eläkkeelläni. Rahoitusta näyttelyyn en ole saanut esim. Keski-Pohjanmaan kulttuurirahastolta enkä Oulun läänin taidetoimikunnalta. Kalajoen kaupungin johto ( kapunginjohtaja ja sivistystoimenjohtaja) eivät vaivautuneet edes tutustumaan näyttelyyni. Kulttuuritoimenjohtaja kävi usean pyynnön jälkeen vilkaisemassa näyttelyäni. Kotiseutuyhdistyksen johtohenkilöt tuskin kävivät näyttelyssäni ollenkaan, koska vieraskirjasta ei nimejä löydy. Tiedostusvälineiden ( Kalajokiseutu, Keskipohjanmaa, Yle Kokkola, Yle Oulu) reagointi näyttelyyni on ollut mielestäni aika vähäistä tai jopa olematonta. Aivan poikkeuksellista on erään rautiolaisen suhtautuminen näyttelyyni. Näyttelyn kehittäminen on tietenkin kiinni rahoituksesta ja siksi näyttelyn kehittäminen on ollut hidasta ja taloudellisesti vaikeaa. Monta kertaa olen ajatellut lyödä kinttaat tiskiin, koska myös Kalajoen kaupungin suhtautuminen näyttelyyn on erittäin nuiva eikä tekemääni työtä siellä arvosteta.
Koen myös välinpitämättömyyden omassa lähipiirissäni näyttelyn kehittämiseen ongelmalliseksi. Siksi on harkittava näyttelyn tulevaisuutta. Näyttelylle ei ole ilmaantunut sponsoreita. Siksi on vedettävä se johtopäätös, että tekemäni työ on ollut turhaa.
Kalajoki-näyttely

Viime tiistain Kalajoen kaupunginvaltuuston kokouksessa ei muistettu mitenkään sitä asiaa, että Kalajoki sai eduskuntaan oman kansanedustajan 70 vuoden tauon jälkeen. Ehkä valtuuston puheenjohtajan toimintaan vaikutti nämä asiat:
Kansanedustaja Hanna Halmeenpään mies Riku Halmeenpää on ollut Pyhäjoen ydinvoimalan ensimmäinen uhri. Hän menetti työpaikkansa tässä prosessissa. Näin meneteltiin:

Ympäristötarkastajan määräaikaisen työsuhteen päättäminen oudolla tavalla
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2009/11/ylimaarainen-asia.html
Lausunto ydinvoimalaitosalueen kaavaluonnoksista

Isonvihan aikana Alavieskasta siepattuja lapsia ja nuoria

Uusi valtuustoryhmä Kalajoen kaupunginvaltuustoon

Pankkikriisi on ajankohtainen asia vieläkin

Siirtoväen ja rintamamiesten asuttaminen

Markku Kukkoaho, Ossi Karttunen – ratakierroksen vauhtipari

Robin Lardot – KRP:n päällikkö

Eduskuntavaalit 2015 Oulun vaalipiiri ja Juha Sipilä

Uutiset

MTV3

Yle.fi

Sipilä: Muutama hallitusvaihtoehto karsiutunut pois – Soini vakuuttaa kompromissihalua

Sipilä: Perussuomalaisten kanssa päästy "yhteisymmärrykseen" keskeisistä kysymyksistä


Leijonat voitti Tanskan videofarssiottelussa

Putinia kaulaileva liivijengi hermostutti EU-maat – HS kertoo Yön susien taustat

Yön sudet etenivät jo Saksaan – aikovat vierailla Dachaun keskitysleirillä

Välimerellä käynnissä suuroperaatio – lähes 6 000 siirtolaista pelastettu

"Hurjan iso reikä tuli kylälle" – Kilpisjärvellä koulu oli kaiken sydän

Mielenkiintoiset blogit

Kolme ratkaisua taakanjakoon

Perussuomalaiset SMP:n tiellä

Kriisien aika on alkamassa

Rinteen ämmäpuolue

Syöttötariffin alasajoa valmistellaan

Energiapolitiikkaan ei kuulu halpuuttaminen

Hanna Halmeenpää

Vanhusvahti

Mielipiteeni
Tässä lienee syy miksi en saa oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä enkä esteetöntä rikostutkintaa.

Totuudenpuhujalla ei ole ystävää:

SSP-sopimus

Toimialarationalisointi

Saattohoitajat

oikeudenkäynti tietämättämme

rikolliset konkurssit

rikoksia ei tutkita

ahojahti

Erkki vastaan maailma

blogit ja videot

Nettikirja

Päivän mietelause


Muutamat rehelliset miehet ovat arvokkaammat kuin kokonainen lauma muita.
Päästä kaksikymmentä ohitse ja kivitä vasta kohdeskymmenesensimmäinen.
Se on kuningas, joka ei halua mitään.
Köyhä ja tyytyväinen on rikas, ja aivan tarpeeksi rikas.
Hänelle on hyvin maksettu, joka on tyytyväinen.
Töin eikä sanoin uskollisuus toimii.

Värssy

Taivas aukenee,
maa hajoaa,
ellen saa
sua rakastaa!


Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Juice Leskinen - Epäile vain

Four Cats - Suuret setelit 1963

Rannalla kyynelten meren -Anne Mattila

Tuula-Anneli Rantanen - Unhoita menneet (1959)

Irwin Goodman - Älä välitä

Reijo Taipale - Olit täysikuu

Terveys ja liikunta

Paino 103,4 kg, verenpaine 162/98 lepopulssi 52. Uinti 0 m / 36000 m, Jumppa 0 min / 1170 min. Kuntosali 0 min/ 2080 min, Kävely 0 km/ 82 km Pyöräily 28 km / 408 km, Hiihto 0 km/ 55 km, juoksu 0 / 0 km, rullaluistelu 0 / 0 km.

Loppukevennys

Kummeli - Corollan osto

Sami Hedberg Ärrävika

Sami Hedberg - Jalkapallo (Football)

Hymyhuulet: Aki ja Turo - Turo lähdössä vaihto-oppilaaksi

itse valtiat 113

Itse Valtiaat 97



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti