perjantai 6. maaliskuuta 2015

PE 06.03.2015

Raution koullu

Päivän sää

Lämpötila aamulla - 1 C, tuuli etelästä 5 m/s, pilvistä ja ajoisttaista lumisadetta, suhteellinen kosteus 85 %, lämpötila päivällä + 2 C , aurinko nousee 07.16, aurinko laskee 17.56, päivän pituus 10.40 min. Lumen syvyys 25 cm.

Huominen sää Kalajoella

Tapahtumat

Olen tänään suunnitellut Raution koulun tulevaa käyttöä. Suunnitelma Kalajoki-näyttelyn osalta on valmiina kustannusarviota myöten. Kirjaston osalta suunnitelma on hyvin pitkällä samoin kuin kuntosalin osalta. Kalajoen kaupungin virkamiehiltä en vielä saanut vastausta pyytämiini asioihin enkä myöskään tarjousta lämmitysjärjestelmän muutoksen osalta. Kaupallisten asioiden osalta on käytävä tutustumassa Kuopiossa toteutettuun ratkaisuun. Raution arkistojen osalta suunnitelma on pitkällä.

Minä koen oikeustaistelun henkisesti erittäin raskaasti. Tätä on kestänyt jo kohta 20 vuotta. Minun on vaikea hyväksyä poliisien rikollisuutta, syyttäjien ja laillisuusvalvojien rikollisuutta sekä oikeuslaitoksen tietoisesti tekemiä vääriä päätöksiä. Kansanedustajat ovat asoiden korjaamisessa avainasemassa, mutta olen menettänyt luottamukseni heidän toimintaansa. Olen menettänyt viranomaisten rikollisuuden tähden omaisuuteni, yritykseni ja maineeni on mustattu ikuisiksi ajoiksi. Todella vaikeaa on tämä ainainen taloudellinen ahdinko. Tuntuu siltä kuin olisi unohdettu ihminen lähiomaistenkin taholta.  Tämä on ollut raskasta myös läheisilleni. Joskus tuntuu siltä, että tätä elämää on henkisesti erittäin vaikea kestää. En halua julkisuutta. Se on minulle vaikea asia, mutta pakko on olla julkisuuden valokeilassa, koska muuta mahdollisuutta ei ole. Tiedän olevani oikeassa. Olen avoin ja rehellinen, mutta se nykymaailmassa väärin toimittu.

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson

Valtuustoaloite
Minulla on myös oikeus vahingonkorvauskanteeseen Kalajoen kaupunkia vastaaan, koska se ei ole reagoinut asioihin. Kysymys on tässäkin tapauksessa miljoonista euroista.

Kaksi valtuustoaloitetta

JHT – HCIK 3-2

Korson Veto – LiigaSärkät

Partisaaniprikaatin tuho

Hannu Siitonen – paraatilajin luottomies

Pankkikriisin pitkä varjo

Uutiset

MTV3

Yle.fi

Jättifirmoilla pian iso valta Suomessa? – Hurja esimerkki

Sote kaatui – mitä se tarkoittaa veron­maksajalle, poliitikoille ja Suomen luottoluokitukselle?

Donetskin asukkaat kaivavat raunioista omaisuutensa jäänteitä – "Puolet talosta puuttuu"

Naiselta vietiin kaupassa lompakko Himangalla

Venäläiset pommikoneet pakottivat matkustajakoneen vaihtamaan kurssia Irlannissa

816 suomalaista kaatui yhdessä päivässä - kartta: täällä koettiin talvisodan verisimmät tunnit

Mielenkiintoiset blogit

Koiviston konklaavi

Presidentti Niinistön konklaavi Presidentinlinnassa 6.5.2015?

Valtiopetos

Dosentin iltapäivä

Soinin kuplan puhkaisu

Onko perussuomalaisen paha olla?

100 000 naapuria lainassa: käsikirjoitus

Mielipiteeni

Tässä lienee syy miksi en saa oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä enkä esteetöntä rikostutkintaa.

Totuudenpuhujalla ei ole ystävää:

SSP-sopimus

Toimialarationalisointi

Saattohoitajat

oikeudenkäynti tietämättämme

rikolliset konkurssit

rikoksia ei tutkita

ahojahti

Erkki vastaan maailma

blogit ja videot

Nettikirja


Päivän mietelause


Yksikään voittaja ei usko sattumaan.
Paras neuvonantaja on kokemus, mutta se neuvo tulee vain aina liian myöhään.
Poliitikot ovat kaikkialla samanlaisia; he lupaavat rakentaa sillan sinnekin, missä ei ole edes jokea.
Ihmiset pyytävät kritiikkiä, mutta haluavat vain ylistystä.
Valhe on heikkojen ase.
Pikkuseikat muodostavat kokonaisuuden, mutta kokonaisuus ei ole pikkuseikka.

Värssy

E etsi sä aarteita maailmalta,
et etsi sä rikkautta,
vaan etsit puhdasta sydäntä
ja tulista rakkautta.

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Jope Ruonansuu - Enkeleitä toisillemme

Jos rakastat

Mona Carita - Soita Mulle (call me)

Agents & Pate Mustajärvi - Fiilaten ja höyläten (Live)

Kirka – Hengaillaan

Juha Vainio - Ei pohjan poikia palele

Terveys ja liikunta


Paino 105,6 kg, verenpaine 159/90 lepopulssi 56. Uinti 0 m / 14000 m, Jumppa 0 min / 480 min. Kuntosali 60 min/ 880 min, Kävely 0 km/ 26 km Pyöräily 0 km / 20 km, Hiihto 0 km/ 55 km, juoksu 0 / 0 km, rullaluistelu 0 / 0 km.

Loppukevennys

Espanjalaismies keskustelee puoluekurista, alkoholimainonnasta ja ehdokkaasta

Lapinlahden Linnut - Mun puutarhassa

Lapinlahden Linnut - Mua ei komenna kukaan

Lapinlahden Linnut - Rakas, Ukulele Soi

Lapinlahden linnut - Kuppilan tango

Lapinlahden Linnut - Miksi Surisin

Miksi naiset pitävät lännenmiehistä?
- Ne ovat aina satulassa ja joka miehellä on kuudesti laukeava.

Ruotsalainen matkusti Pariisiin ja eksyi illalla Punaisten lyhtyjen
alueelle. Prostituoitu sai ylipuhuttua hänet maksamaan palveluksistaan
ja liikesuhteessa olevat matkasivat halpaan motelliin. Motellissa neito
nakkasi ruotsalaiselle kondomin ja käski hänen käyttää sitä. Mutta
ruotsalainen oli hyvin hämmentyneen näköinen eikä tiennyt mitä tehdä.
Ilotyttö esitti kondominkäytön etusormellaan. Pari pääsi aktiin asti,
mutta tytöstä tuntui, ettei ruotsalaisella sittenkään ole kondomia.
- Totta kai on, katso vaikka, sanoi ruotsalainen ja näytti etusormeaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti