torstai 12. syyskuuta 2013

TO 12.09 .2013



Päivän sää

Lämpötila aamulla + 12 C, tuuli etelästä 2 m/s, pilvistä ja poutaa, suhteellinen kosteus 99 %, lämpötila päivällä + 17 C , aurinko nousee 06.36, aurinko laskee 20.02, päivän pituus 13 h 26 min.

Tapahtumat

Salattu muistio valottaa Koiviston tuomioistuin-kritiikkiä pankkikiistoissa
Erkin kommentti:
Tämä sähköpostiviesti vahvistaa omalta osaltaan käsitystä Koiviston valtiopetoksesta

Aihe: prof. Heikki Ylikankaan vastaus . seminaarikyselyyn
Päiväys: 10.06.2002 15.06
Hyvä xxxxxx xxxxx
Muistelen, että tilaisuuden tarkoitus oli tasavallan presidentin ja - mikäli mahdollista - mukaan kutsuttujen henkilöiden arvovallalla painostaa Korkein oikeus tekemään Koiviston mieleinen ratkaisu pankkeja koskevassa asiassa.
Koivisto puolsi kantaa, jonka mukaan pankeilla pitäisi olla oikeus yksipuolisesti nostaa lainakorkoa. Korkeimman oikeuden presidentti Olavi Heinonen oli kuitenkin teettänyt lainanottajan oikeuksia puoltavan päätöksen KKO:ssa ennen kokousta, mistä Koivisto oli selvästikin näreissään.
Minulta ei ollut pyydetty valmisteltua puheenvuoroa. Käytin kuitenkin keskustelussa puheenvuoron, jossa käsittelin tuomioistuinten merkitystä valtiota muodostavina instituutioina historiassa ja EU:n toiminnassa. Ennakkotapauksin ohjataan kehitystä haluttuun suuntaan ja luodaan oikeudellista massaa, josta kodifikaatioin tiivistetään yleiset ja perustuslait. Minä olin ymmärtääkseni tullut kutsutuksi merkittäviksi arvioitujen juristien mukana laskien minut kuuluvaksi samaan joukkoon, vaikka itse asiassa olen historioitsija. Silloin olin oikeushistorian professori oikeustieteellisessä tiedekunnassa.
Aika huomattava osa läsnäolleista myötäili Koivistoa. Näin tämä oli nähtävästi etukäteen olettanut ja oli siinä oikeassa. Itse tuin Heinosta. Tilaisuudessa ei päädytty mihinkään erityiseen tulokseen, koska päätös, johon haluttiin vaikuttaa, oli jo tehty.
Tilaisuus ymmärtääkseni vahvisti Koiviston asemaa suhteessa juristeihin. Hänen mahdollisia nuhteitaan pelättiin. Koivistoa siis myötäiltiin enemmänkin pelosta kuin uskosta tämän argumenttien oikeudelliseen pätevyyteen.
Olen ottanut vapauden lähettää tekstin Jukka Kekkoselle, joka oli alustaja ja nuorempana miehenä muistaa asiat paremmin.

Terveisin
Heikki Ylikangas

Koiviston konklaavi – irvokas näytelmä oikeusvaltiossa

Karmea totuus pankkikriisistä

PR-talojen konkurssivyyhti

Tuomioiden purkuperusteet korkeimmalle oikeudelle

Poliisijohtaja Sauli Kuha kieltäytyy vastaamasta

Poliisihallitukselle ja valtakunnansyyttäjävirastolle

Kantelu okeuskanslerille

Valtiopetos on tosiasia

Rikostutkintapyyntö valtiopetoksesta

Täällä lisää todistusaineistoa

Kävin tapaamassa poliisiylijohtaja Mikko Paateroa

Rikostutkintapyyntö ulosottomies Vesa Heikkisestä ja kihlakunnanvouti Outi Rantahalvarista


EOK-jäsentiedote 11.9.2013


Oikeusvaltion haaksirikko: Koiviston konklaavi loukkasi yksilön perusoikeuksia
 Moderni oikeusvaltio perustuu keskeisesti valtiovallan kolmijakoon eli siihen, että lainsäädäntövalta, toimeenpanovalta ja tuomiovalta on erotettu toisistaan.
 Tämän rajan yli mentiin 6.5.1992 ns. Koiviston konklaavissa, kun tasavallan presidentti Mauno Koivisto kutsui salassa järjestettyyn tilaisuuteen korkeimman oikeuden tuomareita ja muita lainoppineita. Salassa pidetyllä tilaisuudella loukattiin räikeästi demokraattiselle oikeusvaltiolle kuuluvia arvoja, hallinnon läpinäkyvyyttä ja avoimuutta vastaan, toteaa Eurooppalaisen Oikeusturvan Keskusliiton (EOK) liittohallituksen puheenjohtaja varatuomari Petri Kankaansivu.
 Keskustelutilaisuudessa tasavallan presidentti saattoi omalla arvovallallaan vaikuttaa tuomioistuimien ratkaisuihin. Tästä vaikuttamisesta ei ole näyttöä, mutta olennaista asiassa ei ole se, ovatko ylimmän toimeenpanovallan edustajan toimet vaikuttaneet tuomareihin vaan se, mikä oli toiminnan tarkoitus ja päämäärä. Nyt julkistettujen tietojen perusteella toiminnan tarkoituksesta ei jää epäselvyyttä.
 Presidentti Koiviston tarkoituksena oli vaikuttaa tuomareihin yleisen edun nimissä pankin asiakkaina olleita tavallisia kansalaisia vastaan. Koska oikeusvaltion tehtävänä on yksilön perusoikeuksien suojeleminen valtiovaltaa vastaan, presidentin toiminta loukkasi suoraan yksilön perusoikeuksia. Yksinkertaisinta ilmaista sama asia on, että suomalainen oikeusvaltio kärsi tilaisuudessa haaksirikon, toteaa EOK:n toiminnanjohtaja Jarmo Juntunen.
 Voidaan myös kysyä, onko tällä tapauksella vaikutusta nykyhetkeen. Mielestäni vaikutus on selvä, jollei Koiviston konklaavin pöytäkirjoja julkisteta kokonaan. Salakähmäisyys heikentää kansalaisten yleistä luottamusta tuomioistuinten toiminnan riippumattomuuteen, kommentoi asiaa varatuomari Petri Kankaansivu.

MIKSI SUOMEEN PERUSTUSLAKITUOMIOISTUIN?
http://nra.fi/videos/miksi-suomeen-perustuslakituomioistuin/

From: Erkki Aho
Sent: Thursday, September 12, 2013 11:50 AM
Subject: tietopyyntö

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero ja poliisihallitus

Pyydän ilmoittamaan tarkan ajan milloin voin tulla poliisihallitukseen ja esitellä rikokset, todistusaineistot ja juridisen argumentoinnin kaikkien tuomioideni purkua varten korkeimmalle oikeudelle. Tässä asiassa ei tarvita syyttäjän mukanaoloa. Riittää yksinkertaisesti se, että poliisi kirjaa tosiasiat ja korkein oikeus voi sen jälkeen purkaa kaikki väärät tuomioni. Minulle tällä hetkellä tilanne on kiusallinen, kun poliisi ja laillisuusvalvojat ilmoittavat rikosten vanhentuneen, mutta ulosotossa on n. 50 000 euron vahingonkorvaussaatavat ja oikeudenkäyntikulut, jotka on saatu aikaan vanhentuneiden rikosten avulla. Tilanne on kestämätön.

Jokilaaksojen poliisilaitos ja suojelupoliisi

Pyydän ilmoittamaan kuka toimii tutkijana tekemässäni rikosilmoituksessa, mikä koskee ulosottomiestä ja kihlakunnanvoutia ja heidän toimintaansa. Olen lähettänyt sähköisesti osan asiakirjoista Jokilaaksojen poliisilaitokselle. Paperiset asiakirjat ovat Kalajoen kaupungin arkistossa, jonne olen tehnyt Kalajoen kaupunginvaltuuston pyynnöstä 1879-sivun aineiston, kun minulta pyydettiin selvitystä rikollisesta toiminnasta luottamustoimen ulkopuolella. Rikostutkinta siis tapahtuu asiassa Kalajoen kaupungintalolla. Lisäksi minulla on kuusi banaanilaatikollista todistusaineistoa kotona odottamassa rikostutkintaa. Koska aineisto sisältää myös valtiopetoksen todistusaineiston, niin rikostutkinta kuuluu suojelupoliisille. Valtiopetoksenrikokset eivät vanhene koskaan, siksi kaikki nyt esille tulevat rikokset ovat ”tuoreita” ja on käsiteltävä sen mukaisesti. Siksi laitan tämän sähköpostin tiedoksi suojelupoliisille.
Kysymys on muun muassa näistä asioista



Lisäksi blogikirjoitukseni ovat rikostutkinnan apuväline ja todistusaineisto.

Kalajoella 12.09.2013
Erkki Aho
Lankilantie 25 B 5
85100 Kalajoki
044-3025948

Uutiset

"Koiviston konklaavin" osallistujat muistelevat: näin presidentti fundeerasi


Krp:n päällikkö ruoskii poliisia


Kokoomusedustajan puheella erikoinen vaikutus: Koko täysistuntosali tyhjeni
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288598315045.html

Nyt puhuu Ferrarille siirtyvä Kimi: "En malta odottaa!"
http://www.iltalehti.fi/formulat/2013091117477623_fo.shtml

Seuraava kännykkähitti löytyi? – ”Kukaan ei voi kilpailla tämän kanssa”
http://www.uusisuomi.fi/raha/62287-seuraava-kannykkahitti-loytyi-kukaan-ei-voi-kilpailla-taman-kanssa

Ruotsalaisfirman päätös raivostuttaa Suomessa – ”Tätäkö on pohjoismainen yhteistyö”
http://www.uusisuomi.fi/raha/62283-ruotsalaisfirman-paatos-raivostuttaa-suomessa-tatako-pohjoismainen-yhteistyo

Talvivaara taas pinteessä kipsisakka-altaan takia
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/62270-talvivaara-pinteessa-uhkasakon-mahdollisuus

Putin vetoaa yhdysvaltalaisiin: YK voi kärsiä Kansainliiton kohtalon
http://yle.fi/uutiset/putin_vetoaa_yhdysvaltalaisiin_yk_voi_karsia_kansainliiton_kohtalon/6826942

Perheenisä pysäytti varkaat - 12 000 euron lasku uhkaa
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013091217472176_uu.shtml


Mielenkiintoiset blogit

Koiviston konklaavi 1992 - irvokas näytelmä oikeusvaltiossa
http://jyrkivirolainen.blogspot.fi/2013/09/770-koiviston-konklaavi-1992-irvokas.html

Salattu muistio valottaa Koiviston tuomioistuin-kritiikkiä pankkikiistoissa
http://pelisuomi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/149069-salattu-muistio-valottaa-koiviston-tuomioistuin-kritiikkia-pankkikiistoissa

Koiviston konklaavi – pro et kontra
http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/149154-koiviston-konklaavi-pro-et-kontra

Koiviston konklaavin salaisen muistion vaikutukset yrittäjän elämään.
http://pelisuomi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/149145-koiviston-konklaavin-salaisen-muistion-vaikutukset-yrittajan-elamaan

Valtiopetoksesta
http://koti.mbnet.fi/jorjaa/
Bilderberg
http://mikkolehtinen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/149279-bilderberg

Venäjä, Venäjä ja Venäjä
http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/149272-venaja-venaja-ja-venaja

Vapaavuori ja hallitus lahjoittavat mineraalimme maailmalle
http://tp83.puheenvuoro.uusisuomi.fi/149242-vapaavuori-ja-hallitus-lahjoittavat-mineraalimme-maailmalle

Mielipiteeni

Sellaiset nuoret, joita on lapsesta saakka kaikin tavoin hemmoteltu, joutuvat suuriin vaikeuksiin yrittäessään kehittää itsekuriaan. He saattavat olla älykkätiä, viehättäviä, luonteeltaan avoimia, ja kaikin puolin hyvinkasvatettuja. Koska heitä on kuitenkin koko ikänsä suojeltu vaikeuksilta, he eivät yleensä ole koskaan joutuneet todellisten ongelmien eteen. He eivät ole tottuneet saavuttamaan tavoitteitaan kovan työn tuloksena tai selviytymään turhauttavista tilanteista; heidän ei koskaan ole tarvinnut raivata tieltään todellisia esteitä. Niinpä he eivät yksinkertaisesti tiedä, miten tulisi menetellä silloin, kun jokin asia lakkaa tuntumasta hauskalta.
Ihmiset, joita lapsena on käsitelty yksinomaan silkkihansikkain, joutuvat usemmiten aikuisina suuriin sopeutumisvaikeuksiin. He joutuvat monta kertaa varsin kasvaasti kokemaan, että todellinen maailma poikkeaa huomattavasti siitä maailmasta, jonka heidän hyvää tarkoittaneet, mutta kasvastusperiaatteissaan epäonnistuneet vanhempansa ovat luoneet heille.
Eivät yksinomaan vanhemmat, vaan joskus myös koulu tai muut yhteiskunnalliset instituutiot syyllistyvät liialliseen yksilön hemmotteluun. Monet ihmiset, jotka kärsivät heikosta itsekurista tiedostavat ongelmansa, mutta hyväksyvät sen sellaisenaan. Ihminen ei koskaan pidä pelätä erehdyksiä. Itse asiassa aluksi tekee väistämättä virheitä, kun ryhtyy johonkin uuteen yritykseen. Se on oppimistapahtuma. Koko elämämme joudumme tekemisiin sellaisten tehtävien kanssa, jotka ensin tuntuvat mahdottomilta toteuttaa, mutta jotka osoittautuvat loppujen lopuksi lapsellisen helpoiksi. Itsekurin oppiminen on vaikeaa sellaiselle henkilölle, joka kärsiin alemmuudentunteesta.


Päivän mietelause

Tosiystäville kaikki on yhteistä.
Onnen salaisuus on uteliaisuus.
Hyvä maine on rikkautta tärkeämpi...
Terveys ja iloisuus synnyttävät vuorotellen toinen toisensa.
Onnellisuus on tyyntä ja iloisen viatonta itsevarmuutta.
Se on vapaa, joka elää niinkuin on itse valinnut.


Värssy

Maa kunnasten ja laaksojen,
mi on tuo kaunoinen?
Tuo hohtees kesäpäivien,
tuo loisteen pohjan tulien,
tää talven, suven ihana,
mi ompi soma maa?

Aleksis Kivi

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Konsta Jylhä - Vaiennut viulu

Konsta Jylhä - Konstan parempi valssi

Konsta Jylhä ja Kaustisen purppuripelimannit - Kruunu-Marjaanan pols
https://www.youtube.com/watch?v=_uKDXVPxvzI

Terveys ja liikunta

Paino 98,4 kg, verenpaine 153/85 lepopulssi 48. Uinti 1000 m / 116000 m. Jumppa 0 min / 2750 min. Kuntosali 0 min/ 3920 min. Kävely 0 km /684 km. Pyöräily 0 km /2110 km.

Loppukevennys

Fat Woman Bathroom Prank
http://www.youtube.com/watch?v=l5NSP5pK3qM&list=RD02RTv4Oyv997o

Kick The Bear Prank
http://www.youtube.com/watch?v=C6Y7KG4YEVU&list=RD02RTv4Oyv997o

JF: Prank - Car Split
http://www.youtube.com/watch?v=KHhNmufjw9g&list=RD02RTv4Oyv997o

Boxed In By Smart Cars
http://www.youtube.com/watch?v=eWLzpY2v3tI&list=RD02RTv4Oyv997o


Eräänä päivänä opettaja kysyi uskonnon tunnilla pikku Liisalta
kysymyksen: kuka loi taivaan ja maan?pikku Liisa oli sikeässä unessa ja takana istunut Mikko tökkäsi pikkuliisaa kynällä selkään, jolloin pikku Liisa parkaisi:Herran jumala! ja opettaja oli tyytyväinen vastaukseen..
Ei mennyt aikaakaan kun opettaja kysyi pikku Liisalta:
Kuka on Herramme ja vapahtajamme?
Pikkuliisa oli taas syvässä unessa joten Mikko tökkäisi kynällä uudelleen jolloin pikku Liisa karjaisi: Jeesus Kristus! ja opettaja oli jälleen tyytyväinen..
Ennen tunnin loppua opettaja kysyi Liisalta vielä:
Mitä Eeva sanoi Aatamille synnytettyään tälle 23. lapsen?Jälleen pikkuliisa oli syvässä unessa ja Mikko tökkäsi kynällä selkään, jolloin pikku Liisa pomppasi pystyyn ja huusi: jos sä vielä kerran tökkäät tolla helvetin vehkeelläs ni katkasen sen ja työnnän sen sun takapuoleesi..
Opettaja pyörtyi.




Karjalaiset naiset olivat tutustumassa Niagaran putouksiin.
-"Tässä ovat kuuluisat Niagaran putoukset," opas selitti, "ja jos arvon rouvat ovat hetken hiljaa, niin kuulemme veden kohinan."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti