tiistai 27. elokuuta 2013

TI 27.08 .2013



Päivän sää

Lämpötila aamulla + 14 C, tuuli etelästä 4 m/s, melkein selkeää ja poutaa, suhteellinen kosteus 84 %, lämpötila päivällä + 22 C , aurinko nousee 05.41, aurinko laskee 21.00, päivän pituus 15 h 11 min.

Tapahtumat

Olen tänään valmistellut äitini 90-vuotispäiviä. Äitini merkkipäivä on 07.09.2013. Kävin tänään ulkoiluttamassa äitiäni Mäntyrinteen seniorikeskuksessa.

Tänään oli valtuuston kokous, jossa tärkeimpiä asioita olivat Kalajoen satamajärjestyksen uusiminen, Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma sekä maa-aluuen osto Kalajoen seurakunnalta. Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma on tehty tulipalokiireellä, koska perusturvalautakuntakaan ei ole ehtinyt sitä käsittelemään. Suunnitelma on niin laaja ja perusteellinen, että siihen perehtyminen vie aikaa monta päivää. Minäkään valtuutettuna en ehtinyt perehtymään asiaan kuin päällisin puolin. Valitettavasti valtuutetut joutuvat päättämään asioista joista he eivät tiedä riittävän tarkasti vaan joutuvat luottamaan kuten luottamusmies konsanaan.
Valtuuston iltakoulussa käsiteltiin kuntalain kokonaisuudistuksesta ja yhteistoiminta-alueen kartoittamisesta. Kalajoen linja on ollut se, että yhteistoimintaa pyritään Alavieskan, Merijärven ja Pyhäjoen kanssa. Valtuutettujen taholta tuotiin esille myös mahdollisuus kartoittaa tilannetta Kannuksenkin osalta. Näiltä osin valmistelu jatkuu.

Nice Run Kalajoki

Suomalaiset PEFC-tuotemerkityt puutavarat ja -tuotteet ovat laittomia ?


THL:n pääjohtaja Pekka Puska vastasi

From: Puska Pekka
Sent: Thursday, August 22, 2013 10:42 AM
Subject: VS: blogi

Hyvä Erkki Aho

Ollen viestinne johdosta ollut yhteydessä laitoksemme asiantuntijoihin.  He ovat kertoneet minulle, kuinka Kalajoen leirikeskuksen uimaranta on todella ollut eräänä kohteena tänä kesänä alkaneessa uimavesihankkeessa, jossa selvitellään uimavesien mikrobiologista tilaa ja mikrobiologisia saastelähteitä. Laitoksen asiantuntijat ovat minulle korostaneet, että tämänhetkisten tulosten perusteella ei voida sen paremmin vahvistaa kuin kumota epäilyä siitä, että uimaveden likaantumisen syynä olisivat alueella majailevat lokit. Koska saastelähteiden etsiminen, mikä ei ole helppo työ, on yksi uimavesiprojektin tavoitteista, on kerätty näytteitä ns. Microbial source tracking –analyyseja varten. Tällä analytiikalla uskotaan voitavan selvittää, onko ulostesaastutus peräisin ihmiskunnasta vai jostakin eläinlajista. Tätä työtä tehdään syksyn aikana.

Toivon, että tämä selventää tilannetta.

Ystävällisin terveisin

Pekka Puska

Pekka Puska
Pääjohtaja – Director General
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos –
National Institute for Health and Welfare (THL)
Mannerheimintie 166
P.O. Box 30, FI-00271 Helsinki, Finland
Tel. +358 2952 46001



Tutkija Katri Jalavan lausunto
Hei,

Tästä asiasta oli tullut useita viestejä lomani aikana, toivottavasti tämä tavoittaa tarpeelliset tahot. Pahoittelen jos tätä on jo täältä kommentoitu, mutta koska hoidin asiaa alussa, kommentoin tätä siltä osin. Kävin tilanteen läpi paikallisen terveystarkastajan kanssa (josta löytyy sähköpostikirjeenvaihto, joka on toivottavasti ollut käytössänne). Lyhyesti sanottuna, jos muut syyt on suljettu pois (ja tässä kohtaa on iso jos, ja näin minulle vakuutti paikalliset viranomaiset että muita syitä ei voi olla ja että ne on kartoitettu), ovat lokit ainoa mahdollinen syy. Pelkkään näytteenottoon perustuva tutkimus ei riitä, siihen vaaditaan myös selkeä epidemiologinen poissulkumenetelmä. Tosin toivoisin että mikrobiologisin menetelmin saataisiin osoitettua lintu/lokkiperäisiä bakteereita, jotka varmentaisivat niiden syyllisyyden. Tällaiset menetelmät ovat kuitenkin enimmäkseen vain tutkimuskäytössä, joten tulosten saaminen lienee vaivalloista ja hidasta.

Annan mielelläni lisätietoja tarvittaessa.

t. Katri Jalava

*************************************************************************

Katri Jalava, ELT, VTK
Erikoistutkija
Tartuntatautiseurannan ja -torjunnan osasto (TATO)
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL)
PL 30 (käyntiosoite: Mannerheimintie 166)
00271 Helsinki

puh. 029 524 8914                                                                               
fax. 029 524 8468                                                                                 
sähköposti katri.jalava@thl.fi                           

Katri Jalava, DVM, PhD, BSocSc                                                                                  
Senior scientist
Department of Infectious Disease Surveillance and Control (TATO)
National Institute for Health and Welfare (THL)                                                  
PO Box 30 (street address: Mannerheimintie 166)                                                                         
00271 Helsinki                                                          
Finland

tel. +358-29-524 8914                                                                        
fax. +358-29-524 8468                                                                       
e-mail katri.jalava@thl.fi                                     

Tutkija Katri Jalavan lausunto on linjassa THL:n pääjohtajan lausunnon kanssa, mutta lausunnosta selviää, että informaation takana on paikalliset viranomaiset. Nyt on mielenkiintoista tietää mitkä ovat ne muut syyt jotka on suljettu pois ja millä perusteella. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että ensin on valittu syyllinen ja sitten on ryhdytty hakemaan todisteita. Faktat nyt pöytään vt. ympäristötarkastaja Vertanen!

Lokkiasia – syy vai seuraus?
Erkin kommentti: Nyt on varmaan, että asia selvitetään perinpohjin, koska syytettynä on ELY-keskus ja biologi Laukkanen. Lynkkausoperaatioon on valjastettu myös Kalajokiseutu ja Keskipohjanmaa-lehti.

Jussi Jokinen All Stars 2013

Rikoskomisario Jonny Paanasen vastaus
Erkin kommentti: seli-seli... Poliiseilla on ennakkoasenne asioihin. Syyllinen valitaan etukäteen. Jokilaaksojen poliisin toiminta on tietoisen rikollista. Päätekijä on lestadiolaisten saarnamiehenäkin toiminut Raimo Ollila ja hänen linjallaan jatkaa lestadiolainen Ilkka Piispanen. Poliisijohtaja Sauli Kuha ei ole vieläkään vastannut. Näin hän esimerkillään näyttää kuinka menetellään virallisen ohjeiden vastaisesti ja poliisilain vastaisesti.

Kansanedustaja Pirkko Mattila puhe Rahjan kalajuhlassa

Rikostutkintapyyntö valtiopetoksesta (täydennys)

Vaadin vastausta 14 vuorokauden sisällä

Taiteilija Markku Hakolan taidennäyttely Tapion Tuvalla

Kävin tapaamassa poliisiylijohtaja Mikko Paateroa


Uutiset

Ruukin Kalajoen yksikköä uhkaa sulkeminen

Niinistö arvosteli jyrkästi eläkerahapomojen bonusjärjestelmiä


Israelilaiset hamstraavat kaasunaamareita Syyrian iskun pelossa
http://www.hs.fi/ulkomaat/Israelilaiset+hamstraavat+kaasunaamareita+Syyrian+iskun+pelossa/a1377484355445

Seksiä myyvä drive-in avattiin Sveitsissä
http://www.hs.fi/ulkomaat/Seksi%C3%A4+myyv%C3%A4+drive-in+avattiin+Sveitsiss%C3%A4/a1377484164673

Vapaamuurareiden jäseninä amiraali ja muutama vuorineuvos
http://www.hs.fi/talous/Vapaamuurareiden+j%C3%A4senin%C3%A4+amiraali+ja+muutama+vuorineuvos/a1377399366685

Sudet tappoivat 18 lammasta
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013082617409659_uu.shtml

Soini varoitti perussuomalaisia mokailemasta - Näistä asioista suu suppuun!
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013082717416080_uu.shtml


Mielenkiintoiset blogit

Reilu peli kelpaa päätösten pohjaksi
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/Reilu+peli+kelpaa+p%C3%A4%C3%A4t%C3%B6sten+pohjaksi/a1377399309655

Heureka-foorumissa ei koettu heurekaa
http://jyrkivirolainen.blogspot.fi/2013/08/765-heurekassa-ei-koettu-heurekaa.html

Suursodan kynnyksellä: Länsi keskittää sotavoimia Lähi-itään varoitusten ja valheiden säestyksellä
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=8645


Mielipiteeni

Todellinen valta on sitä, että kykenee ilmentämään omat toiveensa tässä maailmassa. Puhtaimmassa muodossaan valta on itse elämänlähteen säteilyä jokaisessa elävässä olennossa. Kunkin yksilön valta riippuu oikeastaan siitä, miten pystyy sisällyttämään itsensä ja luottamaan yhteyteensä vallan läheiseen.
Valta on saanut eri merkityksen maailmassa, jossa elämme. Siitä on tullut synonyymi sille, kuinka paljon valtaa on muihin ja kuinka paljon kykenee toisia hallitsemaan: kuinka paljon vaikutusvaltaa itsellä on.
Valtaan liittyvä läksy on eräs haastavimmista. On helppo päätyä väärinkäyttämään valtaansa suuremman henkilökohtaisen hyvän ja tyydytyksen saamiseksi sen sijaan, että käyttäisi sitä muiden hyväksi.
On helppo päätyä väärinkäyttämään valtaansa suuremman henkilökohtaisen hyvän ja tyydytyksen saamiseksi sen sijaan, että käyttäisi sitä muiden hyväksi.
Monet vannovat, että jos he joskus pääsevät vallan kahvaan, he eivät taatusti ryhdy vääärinkäyttämään valtaansa. Mutta silti aivan liian usein kun näin käy, alkaa vallasta nauttiminen ja henkilökohtaisen hyödyn tavoittelu tuntua helpolta ja mielekkäältä ratkaisulta.
Saatat tuntea jonkun, jolle valta on muuttunut pakkomielteeksi. Ehkä olet tavannut ihmisiä, jotka väärinkäyttävät auktoriteettiaan tai asemaansa. Kun ihmiset väärinkäyttävät valtaansa, he saattavat menettää todellisuudentajunsa ja heidän päämääränsä hämärtyvät.

Päivän mietelause


Ongelmat ovat viestejä.
Usko, että kaikisssa ongelmissa on jotain arvokasta. Ala sitten etsiä sitä.
Usein elämässä on niin, että näennäinen vastoinkäyminen itse asiassa onkin mitä suurimmaksi onneksi.
Jos tahdonvoimaa ja älyä ja uskoa riittää, niin melkein kaikki on mahdollista.
Mökistä voi astua suurmies.
Muuta kompastuskivesi astinkiveksi.


Värssy

Taivas tummuu, syttyy tähdet,
syksyn tieltä, kesä, lähdet.
Vaan sydämessä lämpö pysyy,
ystävyyttä vain se kysyy.

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Надежда Кадышева _ Ах, судьба моя, судьба
https://www.youtube.com/watch?v=aC8Ou74a7lw&list=RD029y9DfylJoXw

Ты ж мэнэ пидманула
https://www.youtube.com/watch?v=9kVS2CLlEo8&list=RD029y9DfylJoXw

Ukrainian Folk Song "Young Halya" Ой ти, Галю Kuban Cossacks-slideshow
https://www.youtube.com/watch?v=caf32C6Vg5w&list=RD029y9DfylJoXw

Terveys ja liikunta

Paino 97,5 kg, verenpaine 138/83, lepopulssi 58. Uinti 1000 m / 110000 m. Jumppa 30 min / 2510 min. Kuntosali 0 min/ 3860 min. Kävely 9 km /603 km. Pyöräily 28 km /1790 km.

Loppukevennys

2 in 1 Gag featuring Huge Log!!

Sleeping Gas In Hotel Lobby
http://www.youtube.com/watch?v=N6xjtD95K18

Roadkill Cat Prank
http://www.youtube.com/watch?v=t7RLs8pQLtQ

Attack of the Killer Beehive Prank
http://www.youtube.com/watch?v=GzbYqOIn9Xc

Tietoisku
Pillun päreitä käytettiin vielä 1800-luvulla, ennen laudeliinojen
keksimistä, saunoissa naisten alapään suojana. Ymmärrettävistä syistä
olosuhteet maaseudulla olivat tuolloin hygienian kannalta erittäin
puutteelliset, eivätkä miehet yleensä käyneet “esipesussa” ennen
lauteille istumista. Lauteet siis suorastan kuhisivat erilaisia
mikrobeja ja bakteereita, varsinkin koliformisia bakteereita.
Pillun päreet eli “vitukkeet”, kuten niitä tuolloin kutsuttiin tehtiin
tavallisista männyistä vuolluista päreistä muotoilemalla ne naisen omien
muotojen ja käyttötarkoituksen mukaan. Luonnollisesti ne olivat alussa
puunvärisiä, mutta muuttivat sitten väriään mitä enemmän niitä käytettiin.
Ihan pärekaton harmaiksi ne eivät sentään ehtineet.
Sanonta “Tuhannen pillun päreiksi” on syntynyt luonnollisesti siitä, kun
miehet ovat arvioineet puun kokoa ja sen riittävyyttä erilaisiin
käyttötarkoituksiin. Naisille varattiin tietysti oma puu vitukkeisiin eli pillun päreisiin.
“Tuo mänty riittää varmasti tuhannen pillun päreiksi”, on varmasti ollut
tuttu sanonta eri puolilla Suomea.



Mies meni Australian syrjäkulmilla baariin lemmikkikrokotiilinsa kanssa.
Sisään tullessaan hän huusi: Jos jokainen tämän baarin asiakas tarjoaa
minulle oluen, niin laitan mulkkuni tämän krokotiilin kitaan, kroko sulkee
suunsa, pidän sitä siellä täyden minuutin, ja otan sitten ehjänä ulos.
Baariporukka miettii vähän aikaa, ja päättää sitten yksissä tuumin, että
tämähän on nähtävä. Eli kyllä tarjotaan.
No mies tekee niin kuin pitääkin: aukaisee krokotiilin kidan, ja työntää
vehkeensä sisään. Krokotiili sulkee suunsa. Ajanotto alkaa...kuluu täysi
minuutti, jolloin mies ottaa olutpullon, ja lyö krokotiilia otsaan niin
lujaa kuin pystyy. Tällöin kroko avaa kitansa, ja mies ottaa värkkinsä
ehjänä pois. Koko baari taputtaa ja alkaa tarjota olutta lupauksensa
mukaisesti.
Muutaman olusen jälkeen mies huutaa: Jos joku muu uskaltaa tehdä saman,
niin maksan sata dollaria! Baariin tulee pitkä hiljaisuus, kunnes lopulta
nurkkapöydästä nousee blondi ujosti, ja sanoo:
Minä voin tehdä sen, jos et lyö noin helvetin lujaa....



Kaksi suomalaismiestä oli Amsterdamissa liikematkalla. Aamupäivät käydään tiukkoja liikeneuvotteluija ja iltaisin aterian jälkeen uuvahdetaan vuoteeseen. Viimeisen päivän jälkeen miehet kumminkin päättävät käydä tutustumassa Paikalliseen kahvila-terassielämään. He istuvat kanaalin varrella olevaan kahvilaan juomaan tuopillista ja puhumaan bisneksistä. Äkkiä tuuli tuo heidän takaansa etovan hien, lian ja ruumiineritteiden hajun. Kaverukset kääntyvät katsomaan ja huomaavat elähtäneen sottaiseen minihameeseen pukeutuneen ilolinnun lysähtävän takana olevaan tuoliin.
Toinen tokaisee:
- Huomasitko, tytöllä vilahtivat mustat röyhelöpöksyt?
- Ehei, nehän olivat karvoja!
- Näinhän minä, röyhelöpöksyt!
- Ne olivat selvästi karvoja!
- RÖYHELÖPÖKSYTPÄS!
- ILMI SELVÄSTI KARVOJA!!!
Miehet tinkaavat ja paikalle saapuu tarjoilija kysymään syytä kovaääniseen keskusteluun.
Toinen suomalaisista lyö viisikymppisen pöytään.
- Viidestäkympistä vetoa, että siinä vilahti röyhelöpöksyt!
- Viisikymppiä karvojen puolesta!
Tarjoilija nyökkää, pudottaa pöydälle oman viisikymppisen ja lupaa tarkistaa asian. Hän palvelee välillä muita asiakkaita ja palatessaan takaisin hänellä ”putoaa” liina käsivarreltaan juuri prostituoiden kohdalla. Hän kumartuu, nostaa liinan ja vilkaisee pikaisesti pöydän alle ja palaa miesten luo. Tarjoilija nappaa sulavasti viiskymppiset pöydältä ja sujauttaa ne rintataskuunsa.
- M’heer, olitte molemmat väärässä.
- Mitä, ei ollut mustat röyhelöiset pikkuhousut?
- Eikä karvoja?
- Ei, hyvät herrat, ne olivat kärpäsiä...



Ei tarvitte tulla enää...
Nurmoolaasen Pertin mennessä nukkumaan toissailtana hänen vaimonsa kertoi jättäneensä valot päälle autotalliin. Pertti lähti takaovelle sammuttaakseen valot, mutta näkikin autotallissa varkaita kähveltämässä arvokasta kesärengassarjaa.
Pertti soitti poliisille, joka kysyi, onko joku murtautunut myös asuntoon. Pertti sanoi, ettei ollut. Poliisi sanoi sitten, että kaikki poliisiautot olivat varattu... ja neuvoi lukitsemaan asunnon ovet. He lähettäisivät auton heti, kun jokin niistä vapautuu. Pertti sanoi selvä, sulki puhelimen ja laski kolmeenkymmeneen.
Sitten hän soitti uudestaan poliisille: "Terve, soitin äskettään, koska meillon väkiä rosvoamas autotallista renkahia. Ei tarvitte tulla enää. Mä ammuun ne". Sitten Pertti laski luurin paikoilleen.
Muutamassa minuutissa tuli kuusi poliisiautoa, erikoisjoukkojen Musta-Maija, helikopteri, paloauto ja kaksi ambulanssia. Poliisit vangitsivat varkaat paikan päällä.
Sitten yksi poliiseista sanoi Pertille: "Mun miälestä sää sanoot, notta olit ampunu rosvot".
Pertti vastasi: "Mun miälestä sää sanoot, jottei teillä ollu vapahia autoja."



-äiti äiti, voiko koiria korjata?
-ei tietenkään, miksi tuollaisia kysyt?
-no kun isi sano, että kun sä oot lomalla, se poraa naapurin nartun numeroa suuremmaks!

Vaimo päätti pilailla miehensä kustannuksella ja leikkasi aamiaismunasta keltuaisen pois. No ensimmäisenä päivänä mies ei huomannut, mitään, joten vaimo koetti toisenakin päivänä. Mies ei reagoinut vieläkään mitään, joten hän jatkoi samaan malliin kolmantenakin päivänä.
Silloin mies nousi tohkeissaan tuolistaan, juoksi ulos napaten kirveen halkopinosta ja astui kanalaan. Siellä hän rääkäisi kukolle naama punaisena:
"Jos kerran vielä käytät kondomia, niin tapan sut!"



Sammakko meni bordelliin ja päätti kokeilla jotakin ekstraa eli boa-käärmeen naimista.
Bordelliemäntä ohjasi ovelle ja huoneessa boa loikoili viettelevästi. Boa kuitenkin luuli, että sammakko on sen lounas ja hotkaisi sammakon suuhunsa. Sen jälkeen se katsoi kelloa ja huomasi, ettei vielä ole ruoka-aika. Hätääntyneenä se huomasi syöneensä asiakkaan.
Aikansa kakisteltuaan boa sai oksennettua sammakon.
Sammakko ravisteli päätään ja tokaisi:
- Seuraavalla kerralla kun otat suihin, niin yritä hoitaa homma vähän rauhallisemmin.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti