torstai 21. maaliskuuta 2013

TO 21.03.2013



Päivän sää

Lämpötila aamulla – 11 C, tuuli pohjoisesta 2 m/s, selkeää ja poutaa, suhteellinen kosteus 68 %, lämpötila päivällä – 7 C , lumen syvyys 28 cm, aurinko nousee 06.23, aurinko laskee 18.41, päivän pituus 12 t 18 min

Tapahtumat

Eilen sain korkeimmalta oikeudelta myönteistä postia. Korkein oikeus pyysi täydentämään tuomionpurkuhakemuksiani. Vuoden alusta laki muuttui niin, että esimerkiksi tuominpurkuhakemuksen tekemiseen tarvitaan virallinen oikeusoppinut. Minä soitin tänään asianajajalle ja nyt valmistelen ensin itse asiaa ja sitten yhdessä asianjajan kanssa teemme purkuhakemuksen täydennyksen. Päättyykö tänä keväänä 18 vuotta kestänyt oikeustaisteluni?

Uintilippujen hintojen kohtuullistaminen

Leirikujalla asuva henkilö on tehnyt kaavanmuutosehdotuksen Kalajoen tekniselle toimistolle. Keskustelin asiasta kaava-arkkitehdin kanssa ja totesimme, että kaava on aikoinaan laadittu kuulematta ao.henilöitä, vaikka laki edellyttää kuulemista. Siksi kaava on laadittu vastoin lakia. Minä pyysin, että hän ilmoittaa minulle minkälaisen esityksen hän tulee tekemään asiassa ennekuin vie asiaa eteenpäin. Hän ei kuitenkaan ottanut minuun yhteyttä. Siksi kävin hänen luonaan tiedustelemassa, missä vaiheessa asia on. Hän kertoi minulle, että elinkeino- ja maankäyttötoimikunta on tehnyt asiassa päätöksen hänen esityksestään, ettei kaavamuutosta tarkastella. Tilanne on nyt se, että kaava-arkkitehtia on syytä epäillä nyt estelijän esteellisyydestä, koska hän aikanaan jätti kuuluematta Leirikujan asukkaita. Lisäksi kaupunginjohtaja on elinkeino- ja maankäyttötoimikunnan puheenjohtaja. Kaupunginjohtaja on aikanaan sopinut Leirikujan tiejärjestelyn eli kaavanmuutosken silloisen leirintäalueen vuokralaisen kanssa. Onko syytä epäillä, että kaupunginjohtaja on toiminut estellisenä, kun hän on nyt ratkaissut asian elinkeino- ja maankäyttötoimikunnassa. Miten kansalaisen oikeusturva toteutuu tällaisessa menettelyssä? Miten poliittiset päättäjät reagoivat asiaan eli kuka uskaltaa reagoida? Onko kysymyksesää enemmän kuin lainvastaisuus? Tässä selvitys asioiden taustoista:
Piiri pieni pyörii

Viisi loukkaantui Sievissä liikenneonnettomuudessa


Kalajoen hiekat kutsuvat

Tilannehuone.fi

Poliisin tiedotteet

Uutiset

Hautalan toimittajalaahus Tansaniaan maksoi 15 000 euroa

Kirjapainokonserni vähentää 12

Vaatii nollaa duunareille - teki huiman pomokorotuksen

Mika Vehviläinen saa Cargoteciltä ison korvauksen: 80 000 € asunnon vaihtamisesta

Milloin ahneus iski?

Lyly ja Häkämies: Työeläkemaksut kompastuskivi

Mielenkiintoiset blogit

Kypros-soppa kiehuu

Himotuhlaajat ryömivät koloistaan

Orjavaltion murheet

Melkoinen viikko!

Tahallisuuden arviointia

Milloin ministerin pitää erota?

Vielä kerran pojat - ja Heidi

Mielipiteeni

Kalajoella perussuomalaisten kesken on syntynyt tiettyjen tapahtumien jälkeen luottamuspula ja henkilökemiat eivät toimi oikein. Kalajoen Perussuomalaisten hallituksen 10 jäsenestä erosi 7 jäsentä, koska henkilökemiat eivät toimineet oikein. Kun yleisessä kokouksessa ei oltu valittu hallituksen jäsenille varajäseniä, niin yhdistyksen hallitus ei voinut enää kokoontua, koska sitä ei saatu päätösvaltaiseksi. Perussuomalaiset perustivat uuden Kalajokiseudun Perussuomalaiset osaston. Siihen tuli mukaan merijärviset ja myöhemmin toiminta-aluetta on tarkoitus laajentaa. Yhdistyksen perustamispaperit on lähetetty puoluetoimistoon hyväksyttäväksi. Näin uusi osasto on toimintakelpoinen ja päätösvaltainen. Se on jo kokoontunut useita kertoja.
Henkilökemiat Kalajoen Perussuomalaisissa eivät toimineet siitä syystä, että kaksi henkilöä kirjoitteli julkisesti lehdissä, blogeissa ja facebookissa mitä erilaisimpia asioita muun muassa toisista perussuomalaisista. Minä osaston puheenjohtajana olin muiden muassa kirjoitusten mukaan milloin diktaattori, keisari, tonttu, pelle, rikollisen taustan omaava jne.Kalajoen Perussuomalaiset lähettivät ortodokseille esirukouspyynnönkin, jotta pahat ihmiset saadaan pois perussuomalaisista. Pian huomasin olevani Hitlerkin

Reijo Karjalaisen muutkaan videot eivät edusta kalajokista perussuomalaisuutta vaan hänen omaa näkemystään.
https://www.youtube.com/user/RcHelicopter65/videos "

Kokeenena poliitikkona minä kyllä kestin pidempään arvostelua, mutta muilta paloivat päreet aikaisemmin. Näissä blogikirjoituksissa on suuntaa sille, mitä kirjoittelu on ollut ja mikä on aiheutanut lopullisen välirikon:

Kallan kuvernööri

Reijo Karjalaisen blogi

Minä olen halunnut pelastaa perussuomalaisten toiminnan Kalajoella ja siksi on tehty tämä ratkaisu eli perustettu uusi osasto. Tällä tavoin hankalat yksilöt poistetaan yhteistoimintakykyisesten ja – halukkaiden toimijoiden joukosta ilman suurempia ongelmia. Ulossuljetut henkilöt voivat katsoa peiliin. Sieltä löytyy todelliset syylliset tapahtumille. Puolueen jäseniä he minun puolestani voivat olla, mutta osaston hallitukseen heitä ei haluta, sillä he myrkyttävät ilmapiirin ja tuhoavat toiminnan.

Päivän mietelause

Anna vaimolle rakkautesi ja äidille salaisuutesi.
Auttava puoliso on ihmisen paras apu.
Ei ole hedelmällisempää maaperää hyville ja huonoille siemenille kuin lapsen sydän.
Muista äitiäsi. Nämä muutamat sanat ovat parasta, mitä voin sinulle voin sanoa.
Viisas äiti on alituiseen saatavilla olematta aina läsnä.
Koko maailmassa on vain yksi kaunis lapsi, ja jokainen äiti omistaa sen.

Värssy

Sua kiitän mä Luojani armollinen,
kun annoit sa kodin hyvän,
soit äidin niin hellän ja herttaisen
ja taaton niin tarmoa syvän.
Eino Leino

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Fredi – Puhu hiljaa rakkaudesta

Marion Rung – Hyvästi yö 1980

Merja Rantamäki – Jossain

Terveys ja liikunta

Paino 107,7 kg, verenpaine 169/99, lepopulssi 61.   Uinti 0 m / 31100 m. Jumppa 0 min / 690 min. Kuntosali 0 min/ 1560 min. Kävely 0 km/ 51 km. Liikunnassa on nyt kahden viikon pakollinen tauko.

Loppukevennys

Jope Ruonansuun – Aarne Tannisen raportti

Jope Ruonansuu – Aarne Tannisen raportti Washingtonista

Jope Ruonansuu – Aarne Tanninen, Wahington

Washington Bar – Aarne Tanninen 2

En komik kamera Salakari ( 53)

En komik kamera Salakari (54)

Just For Laughs: Gags - Season 9 - Episode 11

Blondi meni pilkille. Hän laittoi tuolinsa jäälle ja alkoi kairata reikää.
- Täällä ei ole kalaa!!! kuului vihainen miehen ääni jostakin.
Blondi vaihtoi paikkaa ja jatkoi pilkkimistä. Taas kuului ääni:
- Täällä ei ole kalaa!!!
Blondi vaihtoi taas paikkaa ja alkoi kairata uutta reikää jäähän.
... - Täällä ei ole kalaa, kuului ääni entistä vihaisempana.
Blondi ei nähnyt ketään ja kysyi:
-Kuka sinä olet?Jumalako?!
- En vaan jäähallin talonmies.

Mies on lapioimassa lunta talonsa edessä. Ohitse kulkee uusi paikkakuntalainen, joka ei tunne miestä.
- Tulisitko lapioimaan minunkin lumeni? vieras kysyy. Mitä sinulle maksetaan täällä? Minä maksan saman.
Mies suoristaa selkänsä.
- Talon emäntä antaa minun nukkua sängyssään.

Opettaja tuli kadulla luokkansa priimuksen äitiä vastaan ja äityi kehumaan:
- "Teidän tyttärellännehän on valtaisa tiedonjano ! Onko se peräisin teiltä vai teidän aviopuolisoltanne ?"
- "Kummaltakin," myhäili äiti.
- "Tieto on minulta. Jano on isältä."

- Ajoitte ainakin 80 kilometriä tunnissa, poliisi nuhteli pysäyttämäänsä naisautoilijaa.
- Se ei pidä paikkaansa, nainen sanoi, - olen ollut ulkonakin vasta puoli tuntia.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti