torstai 31. tammikuuta 2013

TO 31.01.2013



Leirikujan kaava - piiri pieni pyörii

Päivän sää

Lämpötila aamulla + 1 C, tuuli etelästä 5 m /s, pilvistä ja vähäistä sadetta, lämpötila päivällä + 0 C, suhteellinen kosteus 96 %, aurinko nousee 09.10 , aurinko laskee 16.06. Päivän pituus 6.56. Lumen syvyys 23 cm.

Tänään on Allin nimipäivä.

Tapahtumat

Onko Suomi oikeusvaltio?

Aktiv-Hansa-kaupan todistusaineistoa

Valtuustoaloite

Jylkän koulun historiaa

Vuosi 2010 tapahtumat

Sote-uudistus Kalajoen kannalta katsottuna

Piiri pieni pyörii

Tämän linkin kautta saat tiedot hälyytysasioista Suomessa

Poliisin tiedotteet

Sadetutka

Uutiset

MTK: Ihmisten oikeudet saatava petosääntelyn pohjaksi

Erkin kommentti: Perhossa susia on ollut niin paljon, että miehet päättivät ryhtyä toimiin susikannan vähentämiseksi omatoimisesti. Hevosmiesten tietotoimiston mukaan on nähty jopa kahdeksan suden laumoja. Perhon susijahdin johdosta oli neljä miestä pidätettynä. Eräs pidätetyistä kertoi kuulleensa, että laittomasta metsästyksestä tuomio on neljästä kuukaudesta kahteen vuoteen vankeutta. Mies oli sanonut, ettei hän susien takia lähde vankilaan. Halsualainen pohjalaisena piti sanansa ja ampui itsensä.Ennen itsensä ampumista henkilö oli tilannut itselleen ambulanssin ja ruumisauton.  Kuolinilmoitus oli Keskipohjanmaassa tiistaina 29.1.2013. Kaipaamaan jäivät puoliso ja poika, äiti ja puoliso ja siskot perheineen sekä ystävät ja tuttavat. Olen sitä mieltä, että lainsäädännössä on pahasti puutteita, kun tilanne johtaa tällaisiin tekoihin. Järkyttävää oli myös se, että kun karhu hyökkäsi miehen kimppuun ja vahingoitti miestä hengenvaarallisesti, niin toinen mies ampui karhun ja palkkioksi siitä asiaa tutkitaan törkeänä metsastysrikoksena. Jos taas joku pelastaa toisen ihmisen merihädästä, niin hän saa hengenpelastusmitalin.

45 minuuttia: Peitepoliisi ihastui opiskelijanaiseen - paljasti huippusalaisen tehtävän
Poliisi otti virkamerkin esiin ja raiskasi alaikäisen - ei virkarikos

Kaikkonen: Paljon asioita on selvittämättä

Erkin kommentti: Kaikkonen on oikeassa, sillä vain jäävuoren huippu on vaalirahoituksessa otettu tutkintaan.

Telia-Sonera irtisanoo 1 800
Arktosin liimapalkkitehdas Kemijärvellä kaatui konkurssiin

Turun telakka-aluetta rasittavat yli 150 miljoonan euron kiinnitykset


Jokilaaksojen poliisin rikosten selvittämisprosentti valtakunnan paras
Erkin kommentti: vale, emävale ja tilasto. Jokilaaksojen poliisi jättää rikokset tutkimatta. Onko kysymyksessä poliisien tyhmyys vai tietoinen rikollisuus jolla tässä nyt mahtaillaan.
Tässä on totuus Jokilaaksojen poliisin toiminnasta. Tästäkään poliisi ei löytänyt yhtään rikosta. KRP:n apulaispäällikkö kuitenkin siirsi asiat poliisihallitukselle ja valtakunnansyyttäjävirastolle.



Mielenkiintoiset blogit


Mielipiteeni

Erovaatimus ministereille!

DVD Mayday from Finland

PR-talojen markkinoilta poistaminen


Todistusaineistot ja selostukset tapahtumista löytyy tämän kirjan sivuilta.




Kirjallinen todistusaineisto on Kalajoen kaupunginarkistossa. Jouduin tekemään Kalajoen kaupunginvaltuuston minulta pyytämän selvityksen asioista. Selvityksessä on sivuja 1879 + liitemateriaali. Silloinen valtuuston puheenjohtaja Raili Myllylä esti minua esittämästä valtuutetuille tekemääni selvitystä. Huom. rikoslaki 15 luku 11 §

Erikoinen isänpäivä - tapon yritys


Putkakertomus 20.8.-23.8.2010

Valitus ja purkuhakemus

Miksi kansalaiset eivät saa oikeutta Suomessa – Suomen lähistorian mustat aukot


Avoin kirje poliisiylijohtaja Mikko Paaterolle


Päivän mietelause

Autuaita ovat puupäät, sillä he eivät huku.
Vain oppilaista voi tulla mestareita.
Älykäs selviiää siitä, mihin viisas ei joudu.
Leija ilman narua on roska.
Älä tee mitään ihmisten mieliksi, vaan vain heidän hyväkseen.
Viisautta ei saada elämättä elämää.

Värssy

Kiitos vuosista näistä,
riemuista, myrskysäistä.
Ne vietit kanssamme työtä tehden.
Nyt käänsit eloosi uuden lehden.
Emme aina sua muistaneet kiittää,
sanat tänään ne mahda ei riittää.
Sen kai tiedät, sua korvaa ei kukaan.
Sulle onnea toivomme mukaan!





Laulu mikä on jäänyt mieleeni


Syttymään saat liekin_0001.wmv
http://www.youtube.com/watch?v=d_sRkxCyncE

Terveys ja liikunta

Paino 108,9 kg , verenpaine 187/113, lepopulssi 59. Uinti 0 m / 9600 m. Jumppa 0 min / 390 min. Kuntosali 0 min/ 600 min.
Loppukevennys

Kemmeli jurismia osa 2

Uskalletaanko meillä puhua

Tankki täyteen – lauantai-illan huumaa

Risto

Spede Show – viinan pullotus


Mies oli jäänyt kiinni syrjähypystä ja selitteli vaimolleen: - Avioliittohan on kuin soittaisi koko elämänsä levysoittimessa samaa levyä. Kai sinä nyt ymmärrät, että joskus kaipaa vaihtelua?
- Miksi sinä sitten suutut aina, kun minä yritän vaihtaa neulaa tiedusteli vaimo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti