torstai 2. elokuuta 2012

T0 02.08.2012


Päivän sää

Lämpötila aamulla + 7 C, tuuli etelästä 2 m/s, pilvistä ja poutaa, suhteellinen kosteus 99 %. Lämpötila päivällä + 18 C. Aurinko nousee 4.34 ja aurinko laskee 22.24. Päivän pituus 17 h 49 min

Ukkostutka
Sadetutka
Kimmo. Kimmo kuuluu kansallisromanttisen kauden suomalaisnimistöön. Almanakkaan se otettiin vuonna 1929, mutta oli ollut ehdolla jo 1800-luvun puolivälin jälkeen. Aikakauden kirjallisen lemmikin Eino Leinon uskotaan edistäneen nimen leviämistä runollaan Kimmon kosto.

Tapahtumat

Kansanedustaja Juha Väätäinen Kalajoelle
Juha Väätäinen voitti yleisurheilun Euroopan mestaruuskilpailussa kultaa 5000 metrin ja 10 000 metrin juoksuissa. Hänen lempinimensä on Julma-Juha, jonka hän sai harjoiteltuaan askeettisissa oloissa Afrikassa. Väätäinen toimi vuosina 1986–1990 SUL:n juoksujen päävalmentajana. Hän on valmentanut muun muassa kävelijöitä Reima Salosta ja Sari Essayhia sekä juoksijoita Jari Matinlauria ja Kirsti Valastia.
Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa hänet valittiin kansanedustajaksi Perussuomalaisten listalta Helsingin vaalipiiristä.

Tervetuloa kuuntelmaan Juhan kuulumisia Kalajoen ST 1:lle torstaina 16.08.2012 klo 14.00

Kalajoen Perussuomalaiset

Kalajoen eteläpuolella sattunut onnettomuus sulki valtatie 8:n liikenteeltä useiksi tunneiksi torstaina. Vielä iltapäivällä viiden aikaan molemmat kaistat olivat suljettuna. Kolarissa menehtyi kalajokinen mies. Poliisi arvioi onnettomuuden raivaustöiden sotkevan liikennettä pahimmillaan jopa iltakahdeksaan saakka. Liikenne ohjataan siihen saakka kiertotietä.Täysperävaunurekka ja henkilöauto kolaroivat Kalajoella valtatiellä kahdeksalla hieman ennen puolta päivää. Onnettomuus sattui noin 8 kilometria Himangan pohjoispuolella. Onnettomuus sattui kun Kokkolaan suuntaan ajaneen kalajokisen miehen kuljettama henkilöauto ajautui toistaiseksi tuntemattomasta syystä vastaan tulleen rekka-auton keulaan. Henkilöautoa kuljettanut mies menehtyi tapahtumapaikalla. Rekka-auton kyydissä olleet kuljettaja ja kaksi lasta eivät loukkaantuneet. Jokilaaksojen poliisilaitos ja liikenneonnettomuuksien tutkintalautakunta tutkivat onnettomuuden syytä. Viranomaiset suosittelevat etelästä päin tulevien kiertävän tietä 28 Kannuksen ja Ylivieskan kautta takaisin 8-tielle. Pohjoisesta tulevien kehotetaan käyttämään samaista reittiä. Toista kaistaa pitkin rekkaliikennettä on päästy purkamaan kahden maissa

Kävin tänään Raahen sairaassa kontrollissa. Joudun pitämään liikuntaharrastuksessa muutaman päivän tauon. Kävin samalla hoitamassa myös erään yrittäjän asiaa valtion virastossa.

Elokuu 2012 tapahtuma Kalajoella

Tänään tulessa – suomalaisten kisaohjelma
Markku Hakolan taidenäyttely Tapion Tuvalla Sinisivellin Galleria

Tämän linkin kautta saat tiedot hälyytysasioista Suomessa

Tyngän antiikkimakasiinikirppis

Galleria Kivitupa, taitelija Sanna Pauliina Heikkilä

Uutiset

Lontoon olympilaiset

Kahdeksan pelaajaa diskattiin olympialaisissa

Mielenkiintoiset blogit

Näiden linkkien avulla pääset Iltalehden, Uuden Suomen ja Helsingin Sanomien blogistien blogeihin

Päivän mietelause

Me elämme maailmassa jonka itse luomme.
Kaikki täsmällinen on lyhyttä.
Useimmissa asioissa keskitie on paras.
Eläminen on ajattelemista.
Korkeasti oppinut tunnustaa tietämättömyytensä.
Älä koskaan katkaise sitä minkä voi avatakin.

Mielipiteeni
Rikosten hallinnollinen torjunta

Erkin kommentti: Onko poliisiministeri tehtäviensä tasalla?

Katsokaa A-studio, lipsautteleeko Liisa?

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Nuoruusmuistoja - Erkki Junkkarinen

Värssy

On elon aika lyhyt kullakin.
Siis palakaamme lieskoin leimuvin.
Tulessa kohotkaamme korkealle.
Maa maahan jää, mut henki taivahalle.

Terveys ja liikunta

Paino 102,0 kg, verenpaine 184/108, lepopulssi 53.

Loppukevennys

Tohtori Nikander nai yhden potilaansa kanssa ja tunsi syyllisyyttä loppupäivän. Hän koetti unohtaa tapahtuneen mutta ei voinut. Hän kuuli sisältään rauhoittavan äänen: Nikander, älä murehdi, sinä et ole ensimmäinen tohtori joka nai potilastaan etkä taatusti viimeinenkään. Ja olet sinkku, anna mennä vaan...Mutta toistuvasti myös toinen ääni tolkutti hänen sisällään - Nikander, sinä olet patologi.

Naamiaiset

Pariskunta oli kutsuttu naamiaisiin. Naamiaisasut oli hankittuna ja kaikki valmiina, mutta juuri ennen lähtöä nainen sai valtavan, jomottavan päänsäryn. Hän kehotti miestään menemään juhliin yksin. Uskollisena aviomiehenä mies protestoi vastaan. Nainen sanoi kuitenkin ottavansa aspiriiniä ja menevänsä sen jälkeen sänkyyn, ja että olisi turhaa pilata molempien ilta sen vuoksi. Siispä mies otti naisen ylipuhumana naamiaisasunsa ja lähti juhliin.Vaimo, nukuttuaan sikeästi kenties tunnin tai pari, heräsi ja huomasi päänsäryn olevan tiessään. Koska oli vielä niin aikaista, päätti hän lähteä myös naamiaisiin. Naiselle tuli samalla mieleen, ettei hänen miehensä tiennyt, mikä naisen asu oli. Olisi hauskaa tarkkailla, miten hänen miehensä käyttäytyy, kun nainen ei ole hänen seurassaan.
Nainen saapui juhlapaikalle ja huomasi heti naamioidun miehensä tanssilattialla tanssittamassa jokaista pulua, jonka sai vain käsiinsä, saaden suukon sieltä, toisen täältä ja lämpimän halauksen tuolta. Nainen meni miehen luo, joka nähdessään hänet jätti tanssittamansa naisen kuin nallin kalliolle ja keskitti kaiken huomionsa saapuneeseen uuteen namuseen.
Nainen antoi luonnollisesti miehen tehdä mitä tahansa hänelle, sillä olihan mies hänen aviomiehensä. Lopulta mies kuiskasi naisen korvaan häpeilemättömän ehdotuksen, johon nainen suostui. He etsivät juhlatalosta tyhjän takahuoneen ja vetäytyivät sinne rakastelemaan kiihkeästi. Naamioituminen vain lisäsi kuumaa tunnelmaa.
Juuri ennen keskiyötä, jolloin naamiot oli määrä riisua, nainen livahti paikalta, otti taksin kotiin, riisui pukunsa ja meni sänkyyn miettien minkälaisen selityksen hänen miehensä kertoisi käytöksestään.
Nainen oli sängyssä lukemassa, kun aviomies tuli kotiin. Nainen kysyi tietysti ensimmäiseksi, kuinka ilta oli mennyt.
Mies vastasi: "Jaa, sitä samaa vanhaa juttua. Tiedäthän sinä, ettei minulla koskaan ole kovin hauskaa, kun et ole mukanani."
"Tanssitko sinä paljon?" nainen kysyi.
Tähän mies vastasi: "Arvaa mitä... En tanssinut yhtään kertaa! Saavuttuani paikalle tapasin Peten, Jarin ja pari muuta kaveria, jotka eivät olleet kovin innostuneita koko naamiaistouhusta. Päätettiin mennä porukalla yläkertaan pelaamaan pokeria koko illaksi. Mutta kuulehan... mitä minä kuulin pelien jälkeen... kaverilla, jolle lainasin naamiaispukuani, oli totta vieköön ollut hauskaa

just for laugh magic trick      

just for laughs soaked cop

Party Nuns Hidden Camera Prank      

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti